Perinteistä ja suurta laukkakisaa Kentucky Derbyä sävytti tänä vuonna poikkeuksellinen suru. Peräti seitsemän hevosta kuoli Churchill Downs -radalla ennen varsinaista kilpailua.
Hevosista kaksi jouduttiin lopettamaan niiden harjoituksissa saamiensa vammojen takia.
”Churchill Downs on kuoleman kenttä”, eläinoikeusjärjestö Peta ilmoitti tiedotteessaan.
Järjestö vaati, että kisa olisi lopulta käyty onnettomuuksien takia tyhjien katsomoiden edessä, mutta järjestäjät pitivät portit auki. Viikonloppuna kisoja kävi katsomassa 150 000 katsojaa.
Kentucky Derby kilpaillaan perinteisesti vuosittain toukokuun ensimmäisen lauantaina. Se on järjestetty vuodesta 1875 lähtien.
Hevosten kuolemat kisatapahtuman yhteydessä eivät ole äärimmäisen harvinaisia, mutta nyt nähtiin ensimmäinen kerta sitten vuoden 1936, kun kisojen yhteydessä menehtyi vähintään viisi hevosta.
Tämän vuoden kilpailun voitti hevonen nimeltään Mage, jonka omistajiin kuuluva Ramiro Restrepo oli varsin varovainen kommentoidessaan viikonlopun kuolemia.
”Aihe on hyvin herkkä. Olen varma, että asiat tutkitaan ja syyt löydetään. Toivottavasti saamme vastauksia”, hän sanoi ESPN:n mukaan.
Järjestäjät lupasivat tehdä töitä sen eteen, että hevosten turvallisuus parantuu.
Hevosille tarkoitetuilla ambulansseilla oli käyttöä Kentucky Derbyn yhteydessä.