Kun Yhdysvaltojen yliopistourheilun kattojärjestö (NCAA) muutti kantaansa opiskelijoiden ansaitsemiseen vuonna 2021, joistakin nuorista urheilijoista on tullut miljoonia dollareita ansaitsevia sosiaalisen median tähtiä.
Muutos oli se, että NCAA hyväksyi 1. heinäkuuta 2021 alkaen opiskelijoiden sponsorisopimukset ja nimensä avulla ansaitsemisen. Asiasta käytetään lyhennettä NIL (name, image, likeness).
Erityisesti otsikoihin on noussut voimistelija Olivia ”Livvy” Dunne, joka on miljoonien Tiktok- ja Instagram-seuraajiensa siivittämänä yltänyt kolmen miljoonan dollarin vuosituloihin.
Suurta huomiota ovat herättäneet myös kaksoset Haley ja Hanna Cavinder, 22, jotka pelasivat kuluneella kaudella Miamin yliopistojoukkueessa koripalloa. Kaksikon avulla Miami ylsi kahdeksan yliopiston jatkopeleihin, mutta neljän yliopiston finaaleihin, Final Fouriin, Miami ei päässyt.
Cavinderit ovat yltäneet yhteisesti noin kahden miljoonan dollarin tuloihin ja 4,5 miljoonaan Tiktok-seuraajaan, mutta se ei varsinaisesti ole noussut otsikoihin.
Sen sijaan Cavinderien viime kuussa tekemä ilmoitus nousi otsikoihin: he luopuvat yliopistokoripallosta ja käytännössä kokonaan koripallosta.
Heillä olisi ollut mahdollisuus jatkaa viides vuosi yliopistossa koronapandemian takia. Kaksosista etenkin Haley Cavinder teki kovaa jälkeä koripalloparketilla: hän oli Miamin paras pisteiden tekijä tällä kaudella 12,2 pisteen keskiarvolla, kertoo The Guardian. Hanna Cavinderin pistekeskiarvo oli 3,8.
The Guardianin mukaan Haley Cavinder oli kertonut ennen kahdeksan joukkueen turnausta, että hän palaa yliopistoon ensi kaudella. Sen sijaan Hanna Cavinder halusi jättää yliopistokoripallon.
”Luonnollisesti tämä on hankala tilanne, koska halusimme jatkaa viidennen vuoden [yliopistossa] ja pelata, mutta optimoimme kaikki mahdollisuutemme”, Haley Cavinder totesi Today-verkkomedialle.
Haley Cavinder myös totesi, että vajaa kaksi vuotta sitten tapahtunut mahdollisuus ansaita opiskelijana on auttanut heitä aikuistumaan ja irtautumaan yliopistokoripallosta.
”Naisurheilijana on hyvin vähän mahdollisuuksia ammattiurheilijaksi tai olla menestyvä naisten koripallossa. Jos priorisoi NIL:n, voi valmistautua menestymään koripallon tai urheilun ulkopuolella.”
Mitä KAKSOSTEN uudet mahdollisuudet ovat? Voisi sanoa, että ne ovat melko hämmentäviä. Kaksoset ovat tehneet kaksi isoa uutta sopimusta. Toinen niistä on tehty jo jonkin aikaa sitten: showpainijärjestö WWE.
”Rakastamme WWE:tä”, kaksikko julisti yhdessä Todaylle.
”Heidän fanikuntansa, urheilu ja siihen liittyvä kuntopuoli. Nämä sopivat Hannan ja minun brändiin.”
Cavinderit eivät kuitenkaan ole vielä esiintyneet WWE:n showpaini-illoissa.
Tuoreempi kaksosten sopimus on tehty somepersoona ja nyrkkeilijä Jake Paulin vedonlyönti- ja mediayhtiö Betrin kanssa, kertoo The Athletic.
Sopimukseen muun muassa kuuluvat kaksosten Twin Talk -podcastin siirtäminen Betr Medialle ja säännölliset vierailut Jake Paulin podcastissa.
Haley (vas.) ja Hanna Cavinder pelasivat huhtikuussa kahdeksan yliopiston lopputurnauksessa.