FC Honka–FC Haka 0–2
FC Hongan tuore vahvistus Roman Eremenko pelasi tiistaina ensimmäistä kertaa uudessa seurassaan. Hän tuli Veikkausliigan kotiottelussa FC Hakaa vastaan kentälle toisen puoliajan alussa.
Eremenko ehti olla kentällä vain 25 minuuttia, kun hän taklasi jalkapallokenkien nappulat edellä Hakan Henri Malundamaa. Erotuomari Petri Viljanen ei epäröinyt hetkeäkään vaan nosti punaisen kortin entiselle Suomen maajoukkueen keskikenttäpelaajalle. Eremenko ei juurikaan protestoinut; hän lähti samantien suihkuun.
”Tuollaista vaan tapahtuu, ei tätä pidä liikaa miettiä. Parhaansa hän yrittää”, Hongan keskikenttäpelaaja Lucas Kaufmann kertoi.
”Ehkä hän [Eremenko] 0li vähän innokas. Se on iso juttu, että hän on täällä – melkoinen värväys meiltä.”
Espoolaisyleisö, jota lehtereille kertyi 1 868 katsojaa, todisti tiistaina Tapiolassa Hongan 0–2-häviön Hakalle.
Koskilaisille tiistai osoittautui perin onnistuneeksi, vieraat käänsivät taiston itselleen varovan alun jälkeen. Isäntien maalivahti Maksim Rudakov oli yltänyt neljässä ottelussa täydelliseen muuraukseen, mutta nyt vieraat yllättivät hänet kahdesti jo ennen taukovihellystä.
”Puolustaminen oli priimaa. Hyvä, että tuli meille ensimmäinen nolla”, Hakan maalivahti Aatu Hakala iloitsi.
Eremenko, 36, pelaa Hongassa loppukauden kattavalla sopimuksella. Hongan keskikentälle tuli akuutti tarve lisävahvistuksille, kun viime kauden avainpelaaja Jerry Voutilainen loukkaantui ja on koko loppukauden sivussa.
Veikkausliiga tiistaina:
AC Oulu–KuPS 0–2 (0–0)
KTP–HJK 3–3 (0–2)
Honka–Haka 0–2 (0–2)