Turkulainen fysiikkavalmentaja Marko Rautala tuntee Leijonien tähden Mikko Rantasen harjoitusmieltymykset tarkasti.
Rantanen on rakentanut fysiikkaansa Marko Rautalan ja hänen isänsä Hannu Rautalan alaisuudesta kesäisin koko NHL-uran ajan.
Rautala veikkasi, että Rantaselle mieluisin osa kesäharjoitusta on hänelle junioriajoiltakin tuttu laji salibandy.
Joskin Turussa koossa on peliryhmä, jonka peleissä pilli saattaisi viheltää tiheään, jos erotuomarina olisi tiukasti salibandyn sääntöjä noudattava raitapaita.
Kenties sääntötulkinnat ovat niinkin vahvoja, että voidaan huoletta puhua sählystä.
Peliä pelataan Rautalaa lainaten ”viidakkosäännöillä”: Peliporukkaan kuuluu NHL-pelaajia Kaapo Kakosta ja Rantasesta esimerkiksi Matias Maccelliin ja Juuso Pärssiseen.
Mukana on myös entisiä kiekkoilijoita ja ajoittain myös salibandyn liigapelaajia.
Mailahäirinnän taso on Rautalan mukaan jääkiekon maailmasta, mutta taklausten osalta linja on maltillinen.
”Paitsi jos joku hermostuu tai on häviöllä”, Rautala lisää.
Tuomarina toimii Rautala, ja jäähyjä hän kertoo viheltäneensä kahdeksan vuoden aikana kaksi. Toinen tuli väärästä vaihdosta, toisen sai Jani Kiviharju suunsoitosta.
Rantanen itse vahvisti Leijonien mediatilaisuudessa pelien olevan mieluisia.
”Niistä on hyviä muistoja. Hauskoja pelejä. Kaikki ovat kilpailullisia, ja suurin osa on lätkäpelaajia. Fyysisyyttä tulee vähän enemmän”; Rantanen sanoo peleistä.
Rantasen inhokkiharjoitus oli Rautalan arvion mukaan yhtä selkeä. Se on kahden harjoituksen yhdistelmä, jossa ensin juostaan kuusi kertaa minuutin veto lyhyillä palautuksilla ja sen jälkeen 112 askelman Kuuvuoren portaat kuudesti ylös kävelypalautuksilla.
”Ei sitä harjoitusta ikävä ole, mutta kun tulee tammikuu ja pelejä paljon, niin kiittää, että sinne on jaksanut mennä. Ei se ikinä kivaa ole, mutta kantaa hedelmää”, Rantanen sanoi Leijonien mediatilaisuudessa.