Espoon Tapiolassa torstaina tapahtuneen onnettomuuden kaltaisen tilanteen ei pitäisi olla mahdollista Tapiolan urheilupuiston stadionilla, joka on rakennettu rakennustelineistä. Näin sanoo Veikkausliiga-joukkue Hongan manageri Hexi Arteva.
”Sen ei pitäisi olla mahdollista sen tiedon mukaan, mikä minulla on. Katsomorakennelmat ovat nykyisin kiinteitä rakenteita, joiden osat on hitsattu yhteen”, Arteva sanoo.
”Stadionille myönnettiin pysyvä rakennuslupa viitisen vuotta sitten.”
Artevan mukaan stadionin katsomot tarkistetaan säännöllisesti.
”Tarkistus tehdään vuosittain kauden alussa, ja myös silloin, jos ilmenee jotain”, Arteva sanoo.
Stadion oli alun perin rakennettu väliaikaisella rakennusluvalla, mutta Espoon kaupunki haki sille pysyvän rakennusluvan.
”Stadion on Espoon kaupungin omistama rakennelma, ja kaupunki vastaa stadionin rakenteiden huollosta ja ylläpidosta.”
Stadionilla katsojat ovat aikaisempina kausina huomanneet ehkä rakennelman pitävän ääntä tuulisella säällä. Katoksen yläristikosta johtunut ääniongelma on sittemmin korjattu.
Arteva esittää omasta ja edustamansa seuran puolesta pahoittelut torstain onnettomuudesta.
”Osanottoni ja voimantoivotukset onnettomuudessa olleille uhreille ja pelastustyötä tehneille.”
Tapiolan urheilupuistoon on suunnitteilla moderni jalkapallostadion, jonka rakennustöiden pitäisi suunnitelmien mukaan alkaa ensi vuonna.