Kauhajoki–Seagulls 79–76 ja voitot 2–3
Kauhajoen IKH-areena oli lähes viimeistä paikkaa myöten täynnä, ja yleisö sai haluamansa.
Karhubasket voitti Seagullsin huikaisevan jännittävässä koripallon viidennessä loppuottelussa 79–76.
Finaalien ratkaisu siirtyi Töölön Kisahalliin ensi tiistaiksi, kun Karhu kavensi ottelusarjan 3–2:een.
Viides finaali sai juuri niin jännittävän ratkaisun kuin saattoi kuvitella. Varsinaisen peliajan jälkeen oltiin numeroissa 71–71.
Mestaruuden tai ottelusarjan jatkuminen siirtyi jatkoajan varaan. Kukaan ei voinut vaatia tai toivoa enempää koriskauden huipennukselta.
Lee Skinner ja Jaye Crockett tulivat jatkoajalla esiin ja hoitivat pelin Kauhajoelle.
”Tällä tekemisellä ei pärjää Kisahallissa”, Kauhajoen Janne Koskimies sanoi Ruudun haastattelussa.
Myös Henri Kantonen pelasi yhden parhaista finaaliotteluistaan.
”Ei ollut varmaan meidän parhaita otteluita, mutta se oli tietyllä tapaa kontrollissa koko ajan”, Kantonen sanoi.
Kauhajoen Lee Skinner nostatti tunnelmaa kotikatsomossa.
Kaksi tai kolme heittoa suuntaan tai toiseen saattoi tuoda ratkaisun tai päättää Karhubasketin kauden. Niin kävi, kun Seagullsin ratkaisupelaajat eivät saaneet puskettua palloa koriin ja Lassi Nikkarisen viimeinen kolmen pisteen heitto painui korirautaa kolauttaen ohi.
Jussi Laakso valmensi Kauhajoen kahdesti mestariksi, kunnes Seagulls hankki hänet kultajahtiin Helsinkiin. Laakso ja muu joukkue oli jo lähellä, kun johto oli yli kymmenen pistettä ottelun juostessa. Vielä ei ollut juhlien aika, jos koskaan.
”Saatiin varsinaisen peliajan lopulla pallo Renélle [Rougeau], mutta tällä kertaa meni ohi. Tekeminen oli hyvällä tasolla, mutta pieniä virheitä sinne sattui”, Laakso sanoi Ruudun haastattelussa.
Ottelun alku oli niin nihkeä Seagullsille, ettei se paljon luvannut. Muutos tapahtui nopeasti. Ensimmäisen kymmenen minuutin viiden pisteen tappio vaihtoi taukoon mennessä kuuden pisteen johdoksi, ja olisi voinut olla paljon enemmän.
Jeffrey Carrollin tyhmä tahallinen virhe auttoi Karhun pääsyä lähes tuntumaan juuri ennen taukoa.
Finaaleissa pelataan niin isoista asioista, ettei vastaaville virheille ole tilaa.
Karhubasketin korinaluspelissä Daniel Dolenc kantoi suuren vastuun. Hän joutui painimaan usein Zena Edosomwanin kanssa, ja jäi siinä rytinässä monesti kakkoseksi.
Jos Edosomwan hukkasi ottelun alussa palloja hyökkäyspäässä, paikkasi hän menetykset parilla komealla donkkauksella. Lopussa Edosomwan hukkasi taas palloja ja yhden ratkaisevan donkkauksen.
Okko Järvi toi kahdella kolmen pisteen korillaan Seagullsin vauhtiin mukaan himmeän alun jälkeen. Joukkue tarvitsi ne korit saadakseen kaikki neljä sylinteriä hyrräämään.
Vielä jatkoajallakin Järvi upotti kolmosen, mutta ei auttanut.
Fakta
Seagulls Korisliigassa 2014–2023
Seagulls pelasi kauden 2013–2014 ykkösdivisioonassa ja nousi yhden kauden jälkeen Korisliigaan.
2014–2015 runkosarjassa 8., ei pudotuspelejä.
2015–2016 runkosarjassa 7 ja lopulta neljäs.
2016–2017 runkosarjassa kolmas ja lopulta pronssia.
2017–2018 runkosarjassa neljäs ja lopulta pronssia.
2018–2019 runkosarjassa 7. ja sijoitus 5–8.
2019–2020 runkosarjassa toinen, pudotuspelejä ei pelattu (korona).
2020–2021 runkosarjan voittaja ja lopulta pronssia.
2021–2022 jatkosarjassa neljäs ja lopulta pronssia.
2022–2023 jatkosarjassa toinen ja lopullinen sijoitus avoinna.