Kiinassa aletaan jälleen järjestää kansainvälisiä urheilutapahtumia vuosia kestäneen koronatauon jälkeen.
Pekingissä pidettiin tiukkojen koronarajoitusten alaiset talviolympialaiset 2022, mutta muuten Kiinassa ei ole pandemian takia nähty kansainvälistä huippu-urheilua sitten vuoden 2019 lopun jälkeen.
Kiina poisti tiukat koronarajoituksensa joulukuussa. Uutistoimisto Reutersin mukaan urheilun kansainväliset lajiliitot ovat innolla palaamassa Kiinaan.
Ensimmäisten lajien joukossa Kiinan kilpakentille palaa sulkapallo, jossa alkaa sunnuntaina yksi lajin isoimmista joukkueturnauksista, Sudirman Cup. Turnaus pelataan Suzhoussa lähellä Shanghaita.
Mestaruutta puolustava Kiina on Sudirman Cupin historian menestynein maa, joka on voittanut joka toinen vuosi järjestettävän turnauksen 12 kertaa.
"Yksi syy siihen, miksi sulkapallo on jatkanut kasvuaan ja kukoistamistaan pandemian haasteista huolimatta, on sen laaja suosio Kiinassa", kansainvälisen sulkapalloliiton puheenjohtaja Poul-Erik Hoyer-Larsen sanoo.
Miesten tenniksen kattojärjestö ATP kertoi alkuviikosta, että se järjestää syksyllä Shangai Mastersin, johon se lupaa ennätysmäisen palkintopotin.
Myös naisten ammattilaistennis palaa Kiinaan. Naistenniksen ammattilaisjärjestö WTA veti kaikki turnauksensa pois Kiinasta, kun se huolestui kiinalaisen tennispelaajan Peng Shuain kohtalosta.
Peng katosi marraskuun alussa 2021 sen jälkeen, kun hän oli syyttänyt Kiinan entistä varapääministeriä pakottamisesta seksuaaliseen tekoon.
Helmikuussa 2022 hän perui syytöksensä ja lopetti ammattilaisuransa.