Suomen taitoluisteluliitto harkitsi ensi vuoden EM-kisojen hakemista, mutta piti sen tuomaa taloudellista riskiä liian suurena.
Kisajärjestäjän paikka tuli auki, kun Unkarin taitoluisteluliitto ilmoitti yllättäen torstaina, ettei se voikaan järjestää kisoja.
Taitoluistelun EM-kisat piti kilpailla Budapestissa 22.–28. tammikuuta 2024.
”Mietimme hakemista, muttei harkittu vakavissaan. Leikilläni olen sanonut, että voisimme ottaa kisat, jos kansainvälinen lajiliitto laittaisi riittävästi rahaa henkilökunnan palkkaamiseen. Taloudellinen riski on liian suuri, ja se on ymmärtääkseni syy, miksi Unkarikin luopui”, Suomen taitoluisteluliiton toiminnanjohtaja Outi Wuorenheimo sanoo.
Wuorenheimo huomauttaa, että ensi kaudella Suomessa on jo muutenkin kolme taitoluistelun isoa kilpailua: Finlandia Trophy lokakuussa, kansainvälinen gp-kisa marraskuussa ja muodostelmaluistelun challenger-sarjan kilpailu helmikuussa.
”Meille tekisi tosi tiukkaa järjestää vielä EM-kisatkin”, Wuorenheimo sanoo.
Tammikuussa Suomi järjesteli onnistuneet EM-kisat Espoossa, jossa suomalaispari Juulia Turkkila–Matthias Versluis sijoittui pronssille.
Vaikka urheilullinen menestys oli hyvä, Suomen taitoluisteluliitto jäi EM-kisoista vain vähän plussalle. Kauden muut kansainväliset kisat, kuten Finlandia-Trophy ja gp-kilpailu, olivat tappiollisia.
”Ensi kertaa minun kaudellani”, sanoo Wuorenheimo, joka aloitti tehtävässään vuonna 2015.
Vuonna 2017 Suomi järjesti myös taloudellisesti onnistuneet MM-kilpailut.
Oikaisu 13.5. kello 10.29: Suomessa järjestetään challenger-sarjan kilpailu helmikuussa, ei gp-kilpailua.