Yhdysvallat nöyryytti Leijonia – sekava Suomi sai ansaitun oppi­tunnin

Suomen kultajahti alkoi nihkeällä esityksellä.

Emil Larmilla riitti töitä Suomen maalilla.

| Päivitetty

Suomen MM-kotikisat alkoivat varsin nihkeällä esityksellä, kun vastaan asettui perjantaina alkuillasta Yhdysvallat. Sekavasti esiintynyt Leijonat hävisi hyvästä alusta huolimatta avausottelunsa lopulta lukemin 1–4.

Ottelun avauserä näytti lupaavalta. Mikko Rantasen, Sakari Mannisen ja Teemu Hartikaisen muodostama ykkösketju liikkui energisesti ja sai luotua maalipaikkoja. Avausmaali syntyi ylivoimalla ajassa 17.07, kun Hartikainen osui maalin edestä Jere Sallisen ja Hartikaisen esityöstä.

Toiseen erään osat vaihtuivat. Yhdysvallat liikkui huomattavasti paremmin, ja Suomen peli oli varsin sekaisin. Rännikiekot omasta päästä päätyivät vastustajalle, ja omat hyökkäykset olivat vähissä. Muutamia huippupaikkoja aukesi nopeista hyökkäyksistä, mutta verkko ei heilunut.

Omassa päässä helähti jo erän alussa. Siniviivalaukaus yllätti Emil Larmin hieman helposti, mutta Suomen valmennus haastoi tilanteen. Pitkän videotarkistuksen jälkeen maali hylättiin maalivahdin häirintänä.

Ajassa 33.48 kiekko oli toistamiseen Larmin takana, ja nyt ei tilannetta tarvinnut ihmetellä videolta. Cutter Gauthierin napakka laukaus pienestä maskista painui takayläkulmaan ja tasoitti lukemat.

Kolmas erä alkoi vahvalla Suomen painostuksella. Rantasella oli täysin avopaikka, mutta 55 osumaa NHL:n runkosarjassa tällä kaudella tehnyt tähti ei onnistunut.

Suomen tilanne vaikeutui ajassa 46.57, kun Atte Ohtamaa sai jäähyn estämisestä. Tuomaristo tutki pitkään videolta, oliko tilanteessa perusteita isommalle rangaistukselle.

Alivoiman Suomi selvitti, mutta hetkeä myöhemmin Yhdysvallat kiitti lahjasta. Suomelle tuli paha kiekonmenetys keskialueella, ja lopulta Drew O’Connor ohitti Larmin ajassa 49.49.

Ja pian kolisi taas. Peli ehti vanhentua minuutin ja kahdeksan sekuntia, kun kiekko oli taas Larmin takansa. Yhdysvallat pääsi nopeaan vastahyökkäykseen, jonka päätteeksi Alex Tuch pääsi napauttamaan kiekon tyhjään maaliin.

Lopussa Suomi haki maalia ilman maalivahtia, ja Tuch laukoi loppulukemat tyhjään verkkoon.

Suomella on paikka kasvojenpesuun jo lauantaina, kun vastaan asettuu Saksa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat