Jukka Jaloselta suorat sanat Suomen pelistä C Morelle: ”Lapsuksia, mitä tällä tasolla ei kannata tehdä”

Leijonien peli ei miellyttänyt päävalmentaja Jalosta.

Päävalmentaja Jukka Jalosella jäi mietittävää avausottelusta.

Päävalmentaja Jukka Jalonen ei yrittänyt kaunistella asioita Suomen kärsittyä ruman 1–4-tappion MM-kisojen avausottelussaan Yhdysvaltoja vastaan.

Teemu Hartikainen iski ottelun avausmaalin, mutta avauserän 1–0-johto kääntyi lopulta ansaitusti tappioksi.

”Kyllä parempi joukkue voitti, ei kahta sanaa. Ekassa erässä oltiin hyviä, sitten ote katosi. Hyökkäyspeli hiipui ja vähän puskettiin liikaa. Oltiin aika paljon omalla alueella”, Jalonen kommentoi C Morelle.

Teemu Hartikainen iski Suomen johtoon avauserässä.

Suomen pelissä oli silmiinpistävää, että avaamisessa omasta päästä oli suuria ongelmia. Osan ongelmista aiheutti Yhdysvallat aktiivisella prässillä, mutta myös nopeat yritykset epäonnistuivat jatkuvasti.

”Vastustaja aiheutti ongelmia. Meidän avauspeli oli huonoa, puskettiin liikaa. Ei uskallettu pelata riittävästi syöttämällä, vaan yritettiin eteenpäin liikaa. Ei johtanut oikein mihinkään”, Jalonen totesi.

Jalonen nosti esiin myös lukuisat virheet, joista Yhdysvallat rokotti. Muun muassa 2–1-osuma syntyi Sakari Mannisen pahan syöttövirheen jälkeen.

”Voittomaali sählättiin keskialueella pariin eri otteeseen. Lapsuksia, mitä tällä tasolla ei tuon tason joukkuetta vastaan kannata tehdä.”

Maalivahti Emil Larmi piti Suomen mukana pelissä toisessa erässä, kun Yhdysvallat painoi päälle.

Kovin huolissaan Jalonen ei vaikuttanut olevan, vaikka esitys oli kaukana toivotusta. Suunnitelmat otteiden parantamiseen olivat selvillä heti pelin jälkeen.

”Katsotaan vähän videota, ei se [peli] ikinä ole ekassa pelissä kunnossa ollut. Ei mennä paniikkiin. Katsotaan, mitä voidaan tehdä paremmin.”

Suomi kohtaa toisessa ottelussaan lauantaina Saksan. Ottelu alkaa kello 20.20.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat