Tampere
Jääkiekon MM-kisat alkoivat perjantaina Tampereen Nokia-areenassa melkoisella performanssilla.
Nokia-areenan jäälle luisteli dj-legenda Darude eli Ville Virtanen, 47.
Täyteen jääkiekkovarustukseen sonnustautunut Darude laukoi ensin lämärin päätypleksiin reilusti yli maalin. Sen jälkeen hän pudotti mailan ja hanskat käsistään.
Harvoin kotimaassaan esiintyvää maailmantähteä varten keskiympyrään oli tuotu dj-pöytä asiaankuuluvine tykötarpeineen.
Yleisö pidätti jo hetken henkeään, josko Maamme-laulusta olisi kuultu konemusiikkiversio. Mutta ei sentään.
Darude liekitti täyden Nokia-areenan tunnelmaa päräyttämällä koneistaan ilmoille vuonna 1999 julkaistun megahittinsä Sandstorm.
Sen jälkeen itse Maamme-laulussa luotettiin hieman perinteisempään versioon. Sen kävi tulkitsemassa lapsikuoro.
Vielä ennen ottelun alkua kiekkoväki sai kuunnella juhlapuheita.
Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummela lausui ensin omat sanansa, jonka jälkeen MM-areenan otti haltuun eduskunnan puhemies Petteri Orpo (kok)
”Tampere on erinomainen paikka järjestää jälleen MM-kisat. Nostan hattua Tampereelle ja tälle hienolle areenalle ja kisoille. Turkulaiselta se on jo paljon”, Orpo hauskuutti yleisöä ja hehkutti jääkiekkoa parhaaksi peliksi.
Herrat Tardif, Orpo ja Nummela pitivät kisojen avauspuheet.
Orpon jälkeen oman lyhyen juhlapuheensa piti vielä Kansainvälisen jääkiekkoliiton puheenjohtaja Luc Tardif.
MM-kisojen avausottelu Suomi–Yhdysvallat alkoi kello 16.20.