Kontrasti viime kauteen on valtava.
Noin vuosi sitten näihin aikoihin Jussi Olkinuora oli pelannut erinomaisen kauden KHL:ssä ja juhlinut olympiavoittoa Pekingissä. Hän valmistautui kevään kotikisoihin hyvässä vireessä kuuman leijonajoukkueen kanssa.
Tampereen MM-kisoissa Olkinuora oli maaginen, lähes ohittamaton. Eleettömän jylhästi Leijonat historialliseen kotikultaan torjunut Olkinuora valittiin koko kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi.
Nyt Olkinuoralla, 32, on takanaan aivan päinvastainen kausi. Kausi, jonka aikana lähes kaikki mahdollinen meni pieleen.
Kerrataan hieman.
Palkintona satumaisesta viime sesongista Olkinuora sai kesäkuussa sopimuksen Detroit Red Wingsiin ja lähti syksyllä Yhdysvaltoihin. Olkinuora oli kiertänyt jo nuorena miehenalkuna AHL:ää ja farminfarmia ECHL:ää, mutta tällä kertaa hän pääsi valloittamaan Pohjois-Amerikkaa valmiimpana kuin koskaan. Hänen kirkas tavoitteensa oli nousta NHL-vahdiksi.
”Tein itselleni selväksi, että tällä kertaa luotan itseeni ja omaan osaamiseeni enemmän kuin ensimmäisellä kerralla. Päätin toki kuunnella neuvoja mutta kevyemmin kuin ennen”, Olkinuora kertoo.
Olkinuoran itsevarmuus oli menestyskevään jälkeen tapissa. Kasassa olivat ainekset upealle menestystarinalle, mutta totuus oli kaikkea muuta.
Jussi Olkinuoran pesti Detroit Red Wingsissä jäi lyhyeksi.
Olkinuora löysi syksyllä itsensä jälleen kerran tarpomasta AHL-viidakosta, ja kaiken lisäksi hän pääsi pelaamaan vain joka toisessa ottelussa.
Torjuntavuoron saadessaan Olkinuoran peli ei kulkenut toivotusti – ei sinne päinkään. Olkinuoran torjuntaprosentti 86,8 kertoo brutaalisti epäonnistumisesta, vaikka otanta on ainoastaan 15 ottelun mittainen. AHL:ssä maalivahtien torjuntaprosentit ovat yleensä huonompia kuin Euroopan kentillä, mutta vertailun vuoksi silti todettakoon, että esimerkiksi viime kevään MM-kisoissa Olkinuora torjui kiekot huimalla, lähes 95 prosentin varmuudella.
Koko Olkinuoran Pohjois-Amerikan valloitusretki oli ohi ennen kuin se kunnolla ehti edes alkaa. AHL:n runkosarja käynnistyi lokakuussa, ja viimeisen pelinsä Olkinuora pelasi Grand Rapids Griffinsissä jo uudenvuoden aattona.
Hän palasi Eurooppaan, Mikko Mannerin valmentamaan Brynäsiin, ja löysi siellä ainakin osan kadonneesta torjuntavireestään takaisin. Iloa ei kuitenkaan kestänyt kauan, sillä Olkinuoran ja Brynäsin kausi päättyi julmimmalla mahdollisella tavalla. Seura putosi karsintasarjassa Malmöa vastaan sarjaporrasta alemmaksi vaikka yritti pelastautua vaihtamalla Mannerin Ove Moliniin juuri ennen karsintasarjan alkua.
Synkkääkin synkemmästä talvesta huolimatta Olkinuora toivoi hartaasti pääsevänsä jatkamaan kauttaan maajoukkueessa, jonka ilmapiiriä hän kehuu haastattelun aikana useaan kertaan. Samaan aikaan Olkinuora pelkäsi, ettei odotettua puhelinsoittoa tänä keväänä tule.
Olkinuora helpottui suunnattomasti, kun puhelin lopulta piippasi. Jere Lehtinen ja Jukka Jalonen ottivat yhteyttä luottomieheensä ja kutsuivat tämän MM-leiritykseen. Leijonien usko Olkinuoraan ei horjunut edes surkean kauden jälkeen.
”En suoraan sanottuna tiedä mitä tekisin, jos joutuisin nyt lomailemaan. Leijonissa mukanaolo on parasta mahdollista lääkettä tähän tilanteeseen”, Olkinuora sanoo.
”Kausi ei ole todellakaan mennyt niin kuin halusin, joten minulla on todella paljon todistettavaa itselleni ja muille.”
Olkinuora tunnetaan Leijonien ilopillerinä, positiivisena ja älykkäänä miehenä, jolla on aina pilkettä silmäkulmassaan. Syksyllä Yhdysvalloissa jopa hänen oli kuitenkin vaikea pysyä positiivisena, kun asiat tuntuivat menevän kerta toisensa jälkeen pieleen.
”Vastoinkäymiset mittaavat aina henkistä kanttia. Tällä kaudella sitä todellakin mitattiin. Onneksi sain vertaistukea Eemil Virolta ja joukkueemme ruotsalaisilta pelaajilta”, Olkinuora kertoo.
Jussi Olkinuora tunnetaan Leijonien ilopillerinä.
NHL-unelman murskaantuminen oli Olkinuoralle iso pettymys muttei kuitenkaan niin valtava takaisku, että hänen itseluottamuksensa tai ammatti-identiteettinsä olisivat kokeneet järisyttävän kolauksen.
Olkinuoralla on nimittäin kokemusta paljon vaikeammistakin uravaiheista, sellaisista hetkistä, jolloin hänen koko tulevaisuutensa ammattilaiskiekkoilijana oli vaakalaudalla.
Vielä kaudella 2015–2016, Olkinuoran ollessa jo 25-vuotias, oli epävarmaa, tuleeko hänestä edes ammattilaiskiekkoilijaa. Olkinuora oli palannut kuuden kauden jälkeen Pohjois-Amerikasta Suomeen ja ajautunut seikkailemaan SaiPassa ja JYPissä ilman minkäänlaista varmuutta tulevista sopimuksista.
”Se, että jouduin tällä kaudella lähtemään Pohjois-Amerikasta, ei todellakaan tarkoittanut, että olen työtön ja urani oli tässä. En ollut veitsi kurkulla -tilanteessa, kuten olin aiemmin urallani tai joutunut määrittelemään itseäni uudelleen. Työpaikka löytyy varmasti jatkossakin jostain”, Olkinuora sanoo.
Olkinuora on omakätisesti raivannut tiensä vaikeuksien kautta kiekkomaailman huipulle, ja siksi hän osaa nauttia saavuttamistaan merkkipaaluista ilman NHL-statustakin.
Sen lisäksi Olkinuoralla on myös yksi elämässä todella hyödylliseksi osoittautuva taito, joka helpottaa jääkiekkoon liittyvien pettymysten käsittelyä: hän osaa asettaa asiat perspektiiviin.
Tämän taidon Olkinuora oppi tahtomattaan jo hieman yli parikymppisenä valitettavan tragedian jälkeen. Olkinuoran isä, mediavaikuttaja Hannu Olkinuora kuoli nopeasti edenneeseen syöpään vuonna 2012 62-vuotiaana. Jussi Olkinuora oli tuolloin 21.
Jussi Olkinuoran isä Hannu Olkinuora menehtyi vuonna 2012.
”Mikään ei valmista läheisen kuolemaan, ei sitten mikään. Vanhemman, isovanhemman tai jonkin muun läheisen menettäminen on pysäyttävä kokemus, jonka aikana ihminen kypsyy välittömästi viiden vuoden edestä”, Olkinuora kuvailee.
”Ihminen vain jotenkin ymmärtää asioiden tärkeyden heti. En toivo kenenkään joutuvan kokemaan vastaavaa, mutta ilman muuta menetyksen hetkellä ihminen myös kasvaa.”
Aika parantaa syvätkin haavat, sen Olkinuora on kokemustensa avulla ymmärtänyt. Hän kävi surutyössään läpi pitkän prosessin, mutta nykyisin hän pystyy puhumaan isänsä kuolemasta ja sen aiheuttamista tunteista avoimesti. Aluksi se ei ollut helppoa.
”Ensimmäisten vuosien aikana en edes uskaltanut sanoa tuntemattomille ihmisille, jotka kysyivät isästäni, että hän on kuollut. Se on kummallista mutta johtuu kenties siitä, etten halunnut asettaa pahaa aavistamatonta ihmistä kiusalliseen tilanteeseen. Ihmisethän eivät välttämättä tiedä, mitä tuollaiseen asiaan pitäisi vastata”, Olkinuora kertoo.
Jussi Olkinuora nähdään jälleen tänä keväänä Nokia-areenassa Leijonien maalin suulla. Kuva viime vuodelta.
Olkinuoralla oli isänsä kanssa läheiset välit, ja tämä eli tiiviisti mukana maalivahtipoikansa jääkiekkoharrastuksessa.
Olkinuoran äiti Hilkka Olkinuora on sanonut MTV:lle, ettei Hannu-isä tahtonut pystyä edes istumaan aloillaan poikansa pelejä katsoessaan – niin intohimolla hän tapahtumia seurasi.
Siksi se on jäänyt harmittamaan Olkinuorta erityisen paljon, ettei hänen isänsä ehtinyt nähdä poikansa rakentavan komean kiekkouran saati todistaa tämän loistavan koko Suomen sankarina MM-kotikisoissa.
”Se on todella sääli, ettei hän ehtinyt nähdä minun pelaavan yhtään ammattilaispeliä tai edes tiedä, että minusta tuli ammattilainen”, Olkinuora kertoo.
Olkinuoran ei onneksi tarvinnut käsitellä menetyksen tuskaansa yksin. Hänellä on lämmin ja rakastavainen suhde pappina työskentelevään äitiinsä, jonka kanssa hän keskusteli ja keskustelee yhä paljon.
Jussi Olkinuoran äiti Hilkka Olkinuora on pojalleen tärkeä tuki.
”Äitini on todella viisas ihminen ja minulle valtava voimavara, jonka arvon olen tajunnut aikuisena paremmin. Hänellä on paljon kokemusta puhumisesta ja ihmisten ymmärtämisestä. Kuin ilmainen terapeutti minulle”, Olkinuora kuvailee.
”Mutta kyllä isäni kuoleman jälkeen myös minä olin äitini tukena. Voin vain kuvitella, kuinka raskasta puolison menettäminen olisi sellaiselle ihmiselle, jolla ei ole muita läheisiä, kuten lapsia”, ympärillään.
Vertaistukeakin löytyi läheltä. Olkinuora kasvoi suuressa perheessä peräti kuuden sisaruksen ympäröimänä, joten hänen oli luonnollista ja helppoa jakaa ajatuksia sisarustensa kanssa etenkin surutyön alkuvaiheilla.
”Alkuaikoina isän kuoleman jälkeen olimme paljon tekemisissä sisaruksieni kanssa, mutta enää emme kaikkien kanssa yhtä tiiviisti”, Olkinuora kertoo.
”Senkin olen oppinut ja mielenkiinnolla seurannut, kuinka kaikki ihmiset käsittelevät asioita omalla tavallaan. Kaikilla ei ole samanlaista ajatusmaailmaa, ja se on täysin luonnollista.”
Kaiken Olkinuoran kokeman jälkeen on helpompi ymmärtää, mistä tähtivahdista kaukalossa ja haastatteluissa huokuva tyyneys ja positiivisuus kumpuavat. Kun on kokenut jotain totaalisen pysäyttävää, elämän positiivisista puolista osaa nauttia täydemmin. Toisaalta yksi huono peli – tai jopa yksi huono kausi – asettuvat elämän aikajanalla omaan sopivaan koloonsa.
Silti Olkinuora kuvailee itseään ikuiseksi oppilaaksi, kun puhe kääntyy hetkessä elämisen taitoon, maalivahdille elintärkeään ominaisuuteen.
”Myönnän, että minulla on koko ajan hieman haasteita pysyä tässä hetkessä ja nauttia käsillä olevasta päivästä”, Olkinuora sanoo rehellisesti.
Hän lainaa entistä maalivahtia ja JYPin pitkäaikaista maalivahtivalmentajaa Ari-Pekka Siekkistä kuvaillessaan, kuinka maalivahtien elämä on ”aina vain yhtä kärsimystä”. Perustelu on jopa lamauttavan kuuloinen.
Jussi Olkinuora on omakätisesti raivannut tiensä vaikeuksien kautta kiekkomaailman huipulle.
”Siekkinen on sanonut, että maalivahti voi nauttia ainoastaan 5–10 minuutin ajan hyvän pelin jälkeen. Se on ainoa hetki. Muutoinhan meillä ei ole periaatteessa kuin hävittävää”, Olkinuora kuvailee.
”Sama juttu esimerkiksi viime kotikisojen jälkeen. Pelasin hyvin ja voitimme kaiken, joten pienen hetken ajan saatoin ajatella, että huh, onneksi en tyrinyt tätä. Sitten seuraavalla kaudella joutuukin taas kärsimään”, Olkinuora naurahtaa.
Olkinuora sanallistaa taitavasti maalivahtipelin raakuutta. Hän kertoo, kuinka esimerkiksi näyttävä räpylätorjunta ei aiheuta nautintoa vaan helpotuksen tunteen, kun kiekko ei pujahtanutkaan maaliin. Ja jos maalivahdille sattuu virhe, siihen on aivan liian helppoa takertua sen sijaan että katsoisi eteenpäin ja keskittyisi seuraavaan torjuntaan.
Usein maalivahtien ajatukset jäävät kiinni juuri epäonnistumisiin, mutta Olkinuoran mukaan myös onnistumisiin voi liimautua liikaa. Silloinkaan mieli ei ole läsnä nykyhetkessä vaan menneessä.
”Minun olisi hyvin sujuneen kauden jälkeen tehnyt muutaman kerran mieli jäädä nauttimaan hyvistä tunteista hieman liian pitkäksi aikaa”, Olkinuora myöntää.
”Toisaalta se lienee ihan ymmärrettävää, koska senhän takia urheilua harrastetaan ja seurataan, että se herättäisi meissä ihmisissä tunteita.”
Hetkessä elämisen teema on nyt erittäin ajankohtainen, kun Leijonat palaa takaisin Tampereelle viime kevään kultahuuman jälkeen. Suomen joukkueessa on toki mukana paljon uusia pelaajia viime vuoteen verrattuna, mutta silti olennainen kysymys on, löytyykö joukkueesta uskomattoman menestysvuoden jälkeen yhtä suurta voitontahtoa ja nälkää.
”Sen eteen täytyy tehdä töitä, että saamme kaivettua samanlaisen intohimon pelaamiseen. Sitä emme saa missään nimessä unohtaa, että joka kerta on todella ainutlaatuista voittaa MM-kultaa”, Olkinuora pohtii.
Jussi Olkinuora valittiin viime vuoden Tampereen MM-kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi.
Analyyttisenä maalivahtina Olkinuora on tunnistanut ajatustensa karkailuun liittyvät ongelmat ja kehittänyt toimintatapoja pystyäkseen keskittymään paremmin. Kaikki lähtee jo hänen arkielämästään kaukalon ulkopuolella.
”Ihmisten keskittymiskykyhän on nykyään todella huono puhelinten ja muiden laitteiden takia. Ihmisten on vaikea keskittyä pitkään yhteen asiaan pitkään. Siksi yritän arjessani pysyä mahdollisimman paljon poissa puhelimelta”, Olkinuora kertoo.
Kaukalossa Olkinuoralla on omat metodinsa läsnäoloon. Hän jaksottaa ottelun pienempiin palasiin jottei ala miettiä esimerkiksi lopputulosta – epäonnistumisen tai onnistumisen mahdollisuutta tai vaikkapa päivällä syötyä lounasta. Yksittäinen eräkin on hänelle liian pitkä aika keskityttäväksi kerrallaan. Segmenttien on oltava lyhyempiä.
”Usein keskittymisjakso on viisi vaihtoa kerrallaan, tai sitten vaikka seuraavaan mainostaukoon saakka. En voisi edes kuvitella, että ajattelisin koko erää yhtenä kokonaisuutena saati sitten koko ottelua”, Olkinuora kertoo.
Pelikatkojen aikana hän yrittää tasata hengityksensä ja keskittyä siihen. Hengitysharjoitukset ovat mindfulnessissa erittäin tyypillisiä tapoja palauttaa mieli takaisin nykyhetkeen ajatusten ristiaallokosta.
Olkinuora on käyttänyt erilaisia keskittymiskikkoja yli puolet urastaan, mutta yhä edelleen hän testailee erilaisia keinoja ja etsii parasta mahdollista ratkaisua.
Aiemmin Olkinuora yritti esimerkiksi ottelun aikana pitää itsensä nykyhetkessä laskemalla laukauksia kymmenestä alaspäin. Ajatus taustalla oli se, että maalivahdille tulee ottelussa keskimäärin kymmenen laukausta yhdessä erässä. Aina torjuttuaan kiekon Olkinuora laski, että nyt laukauksia on yksi vähemmän jäljellä.
”Tämä tapa ei kuitenkaan toiminut parhaalla mahdollisella tavalla, joten olen käyttänyt nyt muita keinoja”, Olkinuora kertoo.
Leijonat juhlivat maailmanmestaruutta Tampereella toukokuussa 2022.
Ajoittain Olkinuoran mieli vaeltaa menneeseen myös kaukalon ulkopuolella. Silloin tällöin hän esimerkiksi pohtii, kuinka se olisi vaikuttanut hänen jääkiekkouraansa, jos hänen isänsä olisi yhä elossa. Mihinkään lopputulokseen hän ei ole päässyt.
”On mahdotonta sanoa, millainen se vaihtoehtoinen universumi olisi ollut”, Olkinuora huokaisee.
”Toisinaan ajattelen isäni kuolemalla olleen jopa positiivinen vaikutus uraani varsinkin myöhemmissä vaiheissa. Näin ajattelen juuri sen takia, että olen ymmärtänyt asioiden tärkeysjärjestyksen. Toisaalta taas olen miettinyt, että olisiko minusta voinut tulla nykyistäkin parempi maalivahti, jos hän olisi elossa? Isällä olisi ollut minulle annettavanaan niin paljon viisaita neuvoja ja tukea.”
Mutta kuten Olkinuora itsekin tietää, menneiden tai vaihtoehtoisten tapahtumien liiallinen miettiminen on turhaa. Kun Olkinuora jälleen tänä keväänä luistelee Nokia-areenassa Leijonien maalin suulle ja saa valtavat suosionosoitukset kotiyleisöltä, hänen on osattava elää hetkessä. Ja vähän myös nauttia siitä.
”Tämä kaikki saavuttamani olisi ollut isälleni unelmien täyttymys. Ehkä hän tuolta jostain ylhäältä saa katsoa ylpeänä”, Olkinuora sanoo.
