NHL-lupaus rokotti Leijonia – joukkue­kaveri myönsi: ”En tiennyt, kuka hän on”

USA:n pelaajat ovat vasta tutustumassa toisiinsa.

Cutter Gauthier väänsi Hannes Björnisen kanssa.

Tampere

Yhdysvaltojen nuori joukkue shokeerasi suomalaisen kiekkoväen MM-kisojen avausottelussa.

USA höykytti Leijonat nurin Nokia-areenassa maalein 4–1, eikä ottelun paremmasta joukkueesta jäänyt mitään epäselvyyttä.

”Tulimme peliin sillä ajatuksella, että pelaamme kisojen parasta joukkuetta vastaan”, USA:n hyökkääjä Michael Eyssimont sanoi.

”Teroitimme ennen peliä kopissa, että tämä on paras joukkue täällä ja pelataan sen mukaan. Niin myös teimme”, hän jatkoi.

USA luisteli uniselta leijonalaumalta jalat alta. Se oli jatkuvasti askeleen edellä ja sai hallitsevan mestarin näyttämään huonolta.

”Ei Suomi ollut mielestäni huono. Heillä on paljon hyviä pelaajia. Suomi tuli lujaa alkuun. He ovat kova ja nopea joukkue. Suomalaiset pelaajat ovat aina aika taitavia”, Eyssimont tuumi kohteliaasti.

USA olisi voinut ratkoa ottelun edukseen jo toisessa erässä, mutta joukkueelta hylättiin yksi maali varsin heppoisalta vaikuttaneen maalivahdin estämisen seurauksena.

Juuri Eyssimont oli pelaaja, joka oli tilanteessa Suomen maalivahdin Emil Larmin edessä.

”Se oli, mitä oli. Mutta nuo ovat osa peliä. Joskus tulee tuollaisia, vaikka meidän silmiimme se näytti selvältä maalilta. IIHF:llä on omat sääntönsä, ja säännöt ovat sääntöjä.”

Michael Eyssimontin katsottiin häirinneen Larmia, ja USA:n 1–1-tasoitus hylättiin toisessa erässä.

Tällä kaudella Winnipegin, San Josen ja Tampa Bayn NHL-joukkueiden pohjaketjuissa kierrellyt 26-vuotias Eyssimont pelaa uransa ensimmäisissä arvokisoissa.

Oikeastaan koko USA:n joukkue on koottu vastaavanlaisista pienen roolin NHL-pelaajista tai AHL-miehistä. Joukossa on myös muutamia yliopistopelaajia.

Toisin kuin Leijonat, USA:lla ei ole tapana järjestää leirityksiä ennen MM-kisoja.

”Meillä monet jätkät eivät vielä oikein tunne toisiaan”, Eyssimont myönsi.

”Mutta uskon, että tänään moni jätkistämme yllätti toisensa. Esimerkiksi (Cutter) Gauthier. En edes oikein tiennyt, kuka hän on, mutta hän yllätti minut ja osoitti olevansa uskomaton pelaaja. Hänen tulevaisuutensa on kirkas”, Eyssimont sanoi viitaten viime kesänä NHL:n varaustilaisuuden viidentenä pelaajana varattuun 19-vuotiaaseen lupaukseen, joka iski 1–1-tasoitusmaalin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat