Jatko-osa, jossa on turvauduttu moniin tuttuihin ja turvallisiin tekijöihin. Siltä näytti jääkiekon MM-kisojen avaustapahtuma. Tarina ei ollut kehittynyt vuoden takaisesta juuri minnekään.
Tällainen oli tunnelma Suomen ja Yhdysvaltain ottelussa:
Nokia-areena ei ole edes puolillaan, kun alkushow alkaa. Turnaus starttaa maltillisesti. Jättimäisellä mediakuutiolla pyörii tunnelmavideo ja musiikki pauhaa täysillä.
Se on lämmittelyä.
Yleisö katselee hieman hämillään, kun kaukaloon luistelee mies, jolla on pelipaita, jonka selässä on numero 23. Mies lämää kiekon päin pleksejä ja siirtyy keskiympyrään kyhättyyn dj:n pisteeseen.
Osa kenties jo arvaa, mitä on luvassa. Mies paljastuu Darudeksi, joka räväyttää hittibiisillään tunnelman huippuunsa. Sandstormin ja valoshow’n yhteensovitus on komeaa katsottavaa ja kuultavaa. Illan paras anti tulee tarjoiltua jo ennen kiekon pudotusta, mutta eihän sitä sillä hetkellä arvaa.
Vuosi sitten Haloo Helsinki! -yhtyeen rock-henkinen Maamme-laulu jakoi räväkkyydessään kiekkokansaa. Nyt järjestäjät varmistavat omaa maaliaan valitsemalla esiintyjäksi lapsikuoron.
Puheita kuullaan kolmin kappalein. Vähemmän olisi ollut enemmän.
Daruden hittibiisiä Sandstormia soitetaan kiekkokaukaloissa ympäri maailman.
Kisojen virallinen maskotti Spiky-siili yritti saada eloa ja ääntä katsomoon.
Nokia-areenan potentiaali jää jälleen käyttämättä MM-kisojen järjestäjiltä. Muun muassa modernia led-kaukaloa ei ole käytössä kuten ei ollut vuosi sittenkään.
Katsomon alaosa näyttää siltä kuin sinne pääsyyn olisi ollut pukukoodi. Suuret osat eri puolilta katsomoa ovat täynnä yritysten vieraita tai muita kutsuvieraita. Heillä kaikilla on samanlainen pelipaita numerolla 23 varustettuna. Tämä ilmiö puhutti jo vuosi sitten. Perjantain perusteella yritysvieraiden määrä ei ole ainakaan vähentynyt.
Meno on tämän mukaista. Koko iltaa sävyttää kliininen, persoonaton, hillitty ja käsikirjoitettu meno. Soppa kaipaisi ripauksen 1990-lukua ja tanssivia miehiä.
Yleisö yllättää kerran. Spontaanilta näyttävä aalto kiertää areenaa neljän kierroksen ajan.
Aalto kiersi ottelun toisen erän aikana Nokia-areenaa.
Osalla oli hauskaa, joitain kaukalon tapahtumat mietityttivät.
Yleisöä yritettiin aktivoida jokaisella mahdollisella tauolla.
Tältä näytti alakatsomossa.
Jääkiekkoliitto ei ole jaksanut satsata fani- tai seisomakatsomoon ja kannatuskulttuurin kasvattamiseen. Se näkyy ja ennen kaikkea kuuluu karulla tavalla Leijonien otteluissa. Suurelta osin peli soljuu läpi ilman katsomon mökää. Ääntä tulee vain, kun ohjaamosta painetaan nappia ja mediakuutiolle ilmestyy desibelimittari.
Hetkellinen huuma nousee, kun Suomi vyöryttää hyökkäyksiä, mutta sitä ei pitkään jatku. Leijonat hoipertelee kuin vuorosanansa unohtanut pääosan esittäjä. Se lässäyttää tunnelman lopullisesti.
Dj Amanda Harkimo, viime vuodelta tutut juontajat ja maskotti Spiky tekevät kyllä kaikkensa, mutta tämä tunnelmakakku ei suostu kohoamaan. Hiljaista on, eikä ole vaikea arvata, että tunnelma ja sen puute puhuttaa tänäkin vuonna.
Järjestäjiä ei voi syyttää yrityksen puutteesta. Jokainen pienikin tauko käytetään yleisön aktivoimiseen. Viime vuodelta tuttu tuomaritanssikin on yhä mukana, mutta aiempaa pienemmässä roolissa. Nyt yleisöä yritetään riemastuttaa ja saada vauhtiin rumpusooloilla, karaokeäänestyksellä, tanssikisalla ja jopa ilmakitaralla.
Viimeisin vaikuttaa uppoavan parhaiten ja ihmekös tuo. Ovathan kisat maassa, jossa käydään myös ilmakitaransoiton MM-kisat.