Leijonat avasi voittotilinsä MM-kisoissa – Saksa kaatui 4–3

Mikko Lehtonen laukoi voittomaalin Mikko Rantasen vahvan esityön jälkeen.

Leijonien Sakari Manninen on iskenyt maalin ja taustalla Kasperi Kapanen riemuitsee.

| Päivitetty

Saksa–Suomi 3–4

Jääkiekon maailmanmestaruutta puolustavan Suomen peli hakee uomiaan myös toisen kisapäivän jälkeen. Leijonat oli lauantai-illan ottelussaan Saksaa vastaan vaikeuksissa, mutta väänsi pisteet lopulta maalein 4–3.

Voittomaalista vastasi Mikko Lehtonen, joka kiskaisi Mikko Rantasen laukauksen paluukiekon etukulmasta Saksan maalin kattoon ajassa 52.45.

Rantanen teki osumaan upean esityön.

Koko kisojen kirkkain tähti kiemurteli laukaisupaikkaan Moritz Müllerin, Daniel Fischbuchin ja Marcel Noebelsin ohi Teemu Hartikaisen onnistuneen päätypelin jälkeen.

Leijonat sai toisessa erässä šokkihoitoa, kun Saksa päätti vahvan jaksonsa 2–1-johtomaaliin. Viime keväänä MM-kultaa tuoneen osuman laukonut Sakari Manninen nosti kuitenkin Suomen nopeasti takaisin kuskin paikalle.

2–2-tasoitus syntyi ylänurkkalämärillä toisesta aallosta Kasperi Kapasen sisääntuonnin jälkeen, 3–2-johtomaali ylivoimalla Rantasen laukauksen irtokiekosta maalivahti Dustin Strahlmeierin kainalosta.

Joel Armia laukoi Leijonien avausmaalin ensimmäisen erän puolivälissä suoraan Kaapo Kakon syötöstä.

Olli Määttä käynnisti hyökkäyksen oman pään purkukiekollaan. Kakko otti kiekon haltuunsa keskialueella, pyörähti hyökkäyspäässä irti varjostajastaan Kai Wissmannista ja tarjoili kulmasta b-pisteen yläkaarelle.

Strahlmeier ei kyennyt torjumaan Armian napakkaa laukausta, vaikka saikin räpyläänsä väliin.

Saksan maaleista vastasivat Marcel Noebels, Kai Wissmann ja John Peterka. Osumista erikoisin oli Noebelsin laukoma 1–1-tasoitus hyökkäyspään aloitusvoiton jälkeen.

Noebelsin laukaus osui ensin Määtän jalkaan pomppien sen jälkeen Miika Koiviston mailaan ja lopuksi maalivahti Jussi Olkinuoran kilpeen.

Suomi jatkaa MM-kisoja maanantaina Ruotsia vastaan.

HS seurasi ottelua hetki hetkeltä. Seuranta löytyy tämän jutun alaosasta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat