Tampere
Mikko Rantanen näytti napsauttavan Saksa-ottelun kolmannessa erässä turbovaihteen päälle.
Varjoissa viisi erää vaellellut supertähti alkoi väläytellä Nokia-areenan yleisölle taitojaan. Hän kuljetteli, suojasi ja tarjosi oivaltavia syöttöjä. Rantasen esityöstä Mikko Lehtonen tinttasi Leijonien 4–3-voittomaalin kolmannessa erässä.
”Erä erältä ja vaihto vaihdolta on tuntunut paremmalta. Tänään tuntui selvästi paremmalta kuin perjantaina. Pääsin kiekolle enemmän, ja kun hyökkäyspäässä sain tilaa ja aikaa, niin itseluottamuskin kasvoi”, Rantanen ruoti ottelun jälkeen.
Rantanen kertoo alkaneensa löytää yhteistä kemiaa ketjukavereidensa Sakari Mannisen ja Teemu Hartikaisen kanssa.
”Sen huomasi jo tänään. Saimme luotua paremmin painetta vastustajan päätyyn. Härski sitten heitteli siellä ukkoja katolleen”, Rantanen naurahti.
”Pystymme vielä parantamaan tästäkin”, hän lupasi.
Rantanen on Leijonissa erikoisen tilanteen edessä. NHL-seurassaan Colorado Avalanchessa hän on tottunut urakoimaan paljon isompia minuutteja kuin mitä hän nyt maajoukkuepaidassa kellottaa.
Tällä kaudella Rantasen keskimääräinen peliaika oli NHL-hyökkääjistä peräti kolmanneksi suurin: 22 minuuttia ja 13 sekuntia ottelua kohden. Vain Nathan MacKinnon ja Connor McDavid pelasivat enemmän.
Saksaa vastaan Rantanen sai peliaikaa 17.16 minuuttia ja USA:ta vastaan perjantaina 16.17 eli siis selvästi vähemmän kuin NHL-kaukaloissa.
”Onhan se erilaista, kun olen tottunut pelaamaan viisi minuuttia enemmän. Täällä rullataan ja mennään kentälle, kun käsky käy. Energiatasot ainakin ovat korkealla tällaisella peliajalla. Olen huomannut, että jaksan pelata pidempiä vaihtoja”, Rantanen pohtii.
Leijonien ykkösketju onnistui tänään tehojen valossa hyvin. Manninen teki kaksi maalia, Rantanen syötti kaksi. Valmista ykkösnyrkin pelaaminen ei kuitenkaan vielä ole. Kahdessa ensimmäisessä erässä ketjulla ei juuri ollut maalipaikkoja.
”Nyt alan tietää, mitä ’Härski’ tykkää tehdä ja mitä ’Mane’ tykkää tehdä. Ja he tietävät, mitä minä tykkään tehdä. Siitä se kemia muodostuu”, Rantanen sanoo.
Turnauksen kirkkain supertähti nautti tänään Nokia-areenan tunnelmasta, joka oli jo huomattavasti eläväisempi kuin perjantaina Yhdysvaltoja vastaan.
”Pääsimme tänään enemmän hyökkäysalueelle, ja saimme luotua enemmän maalipaikkoja. Silloin yleisönkin on helpompi tulla mukaan.”
”Jos puolustamme 40 minuuttia, niin ymmärrän kyllä, että katsomossa ei hirveästi mitään huudella”, Rantanen sanoi viitaten perjantain Yhdysvallat-otteluun.
Makeasta illasta ja voitosta huolimatta Rantasella oli ottelun jälkeen kova kiire pois Nokia-areenasta.
”Euroviisuja katsomaan ja äkkiä. Sen takia haastattelu loppuu nyt”, Rantanen sanoi ja asteli kohti pukuhuonetta.