Ralliautoilun hallitseva maailmanmestari Kalle Rovanperä on ottanut MM-sarjakauden ensimmäisen voittonsa Portugalin rallissa. Rovanperä hallitsi kilpailua suvereenisti lauantaiaamusta lähtien ja kukisti lopulta toiseksi ajaneen Hyundain Dani Sordon 54,7 sekunnilla.
Rovaperä voitti myös kisan viimeisen power stage -osuuden, joten Toyota-kuski nappasi viikonlopusta täydet 30 pistettä. Suomalaisnuorukainen nousi pistepotillaan MM-sarjan kärkipaikalle.
”Olen kaivannut tätä tunnetta. Tässä [voitossa] kesti kauan, mutta viimeinkin olemme takaisin huipulla. Haluan kiittää Jonnea [Halttunen, kartanlukija] ja tallia, he ovat piiskanneet minua ja autoa koko ajan eteenpäin”, Rovanperä hehkutti MM-sarjan haastattelussa.
Rovanperä kertoi, että hänellä on ollut haasteita elämässä viime vuoden lopun jälkeen, ja kiitti ystäväänsä suuresta tuesta. Terveiset lähtivät myös äidille.
”Hyvää äitienpäivää ja nähdään pian!”
Kauden toisen palkintosijansa ottaneella Rovanperällä oli alla kolme peräkkäistä nelossijaa Ruotsista, Meksikosta ja Kroatiasta.
Hyundain suomalaiskuski Esapekka Lappi nousi sunnuntaina kolmanneksi napaten toisen peräkkäisen palkintosijansa. Suomalaisen ero Sordoon oli 25,6 sekuntia.
Lappi saapui power stage -maaliin viidentenä, ja Hyundain perä savusi runsaasti.
”Ehkä kyse on turbosta. Voin kyllä haistaa sen [savun]... Hyvää äitienpäivää”, Lappi huudahti ja kaasutteli kisan viimeiselle siirtymäpätkälle.
Rovanperän suurimmista MM-haastajista Fordin Ott Tänak ajoi neljänneksi, Toyota-tallitoveri Elfyn Evans keskeytti eikä pystynyt jatkamaan kilpailua, ja Hyundain Thierry Neuville tipahti viidenneksi pahojen tekniikkamurheiden takia.
Lapin ja Neuvillen välillä ei nähty lopulta kunnon podium-taistoa, sillä belgialaisen autossa oli moottoriongelma heti päivän alussa. Neuville putosi minuuttitolkulla, eikä Hyundai pystynyt korjaamaan ongelmaa.
”Tällaista ralli on, ylä- ja alamäkeä. Tämä on yksi maailman julmimmista urheilulajeista, ja joskus tällaisia asioita joutuu kohtaamaan”, Neuville sanoi.
Kausi jatkuu kesäkuun alussa Sardinian soralla.
HS seurasi hetki hetkeltä rallin ratkaisuhetkiä.