Paul Pogba palasi yli vuoden jälkeen avaukseen – poistui kyynelehtien kentältä

Paul Pogba oli ensimmäisen kerran avauskokoonpanossa tällä kaudella.

Paul Pogban paluu päättyi murheellisesti.

Jalkapallon Italian liigassa Juventus otti sunnuntaina 2–0-voiton Cremonesesta. Suurimman huomion keräsi Juventuksen ranskalaistähti Paul Pogba, joka oli avauskokoonpanossa kilpailullisessa ottelussa yli vuoteen ja joka loukkaantui heti uudelleen.

Pogba oli kentällä reilut 20 minuuttia, kun hän meni tuskissaan nurmen pintaan ja sai hoitoa vasempaan reiteensä. Hoito ei auttanut, vaan Pogba lähti kentältä kyynelehtien peittäen kasvonsa pelipaitaan.

”Olemme kaikki pettyneitä eikä vähiten siksi, että hän pelasi aika hyvin. Hän teki paljon uhrauksia paluunsa eteen”, Juventuksen päävalmentaja Massimiliano Allegri totesi ottelun jälkeen DAZN-suoratoistopalvelulle uutistoimisto AFP:n mukaan.

”Riski on aina olemassa, kun on ollut vuoden pelaamatta ja vielä enemmän, kun on aloituskokoonpanossa.”

Pogbalta on jäänyt suurin osa kaudesta väliin siirryttyään viime kesänä Manchester Unitedista takaisin Juventukseen.

Pogba loukkasi vakavasti oikean polvensa viime kesänä.

Pogba ei halunnut leikkaukseen, koska se olisi romuttanut mahdollisuudet pelata viime syksyn MM-kisoissa.

Lopulta Pogba muutti mielensä ja meni leikkaukseen. Hän ei ehtinyt kuntoutua Qatarin MM-kisoihin, jossa Ranska hävisi loppuottelussa Argentiinalle.

Pogba palasi pelikentille helmikuussa ja tuli useissa otteluissa vaihdosta kentälle yrittäessään päästä täyteen kuntoon.

Maaliskuussa tuli takapakkia oikean reiden loukkaantumisen takia.

Ennen sunnuntaita Pogba oli edellisen kerran avauskokoonpanossa viime vuoden huhtikuussa, kun Manchester United hävisi Liverpoolille 0–4. Tuolloin Pogba tuli loukkaantuneena vaihtoon eikä pelannut enää loppukauden aikana.

Juventus on Italian liigassa toisena, kun kolme kierrosta on pelaamatta. Juventus sai huhtikuussa takaisin 15 sarjapistettä, jotka se ehti menettää talousskandaalinsa takia. Seuran pelkona yhä on se, että valitusten myötä pisteet saattavat kadota uudelleen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat