Tampere
Paidan pukeminen toisen päälle voi olla hankalaa, jos puettava vain kököttää paikallaan liikkumattomana.
Ja vaikeammaksi käy, jos paidalla on pituutta kolme metriä ja leveyttä puolitoista ja pukeminen täytyy tehdä nostolavalta kuohuvan kosken pauhatessa alapuolella.
Tamperelainen Sirkka-Liisa Rantanen tietää asian kokemuksesta. Rantasta on kutsuttu Tampereen Hämeensillan ”patsaspaitojen äidiksi”.
”Ne eivät auta yhtään”, Rantanen totea.
Patsailla on selässään Suomen kultajoukkueiden kapteenin nimi sekä voittovuosi. Marko Anttila kipparoi Suomea Bratislavan MM-kisoissa 2019.
Rantanen on ollut mukana patsaspaitaprojekteissa pian vuosikymmenen. Ensimmäiset tehtiin Classicin salibandyjoukkueelle vuonna 2014, kun Classicin voimahahmo Pasi Peltola otti yhteyttä.
Rantanen kertoo, että Tampereen Pyrinnön toiminnanjohtaja Elisa Hakanen oli lähestynyt samalla aiheella jo hieman aiemmin, mutta ensimmäisestä yhteydenotosta Rantanen joutui kieltäytymään, koska oli kesälomalla.
Työt tehtiin aluksi Rantasen työpaikalla. Hän on Tampereen ammattiopiston Tredun eläköitynyt vaatetusalan lehtori. Paitoja tehtiin pitkään oppilastöinä, joita Rantanen ohjasi. Rantanen eläköityi vuonna 2020. Viimeisimpiä paitoja hän on kaavoittanut ja ompelusta on vastannut Ompelimo Sari Rytkönen.
Classicille tehdyissä ensimmäisissä peliasuissa oli myös pelisukat, tai pikemminkin säärystimet.
”Ne katosivat heti. Ne olivat tarrakiinnityksellä ja ne oli helppo repäistä pois”, Rantanen sanoo.
Sirkka-Liisa Rantasta on sanottu ”patsaspaitojen äidiksi”:
Paitsi että paidat ovat valtavan kokoisia, on jokaisella neljällä veistoksella kullakin oman ominaispiirteensä.
Kauppias ja Veronkantaja ovat helpoimmat puettavat. Pohdittavaa Rantaselle ja opiskelijoille ovat aiheuttaneen erityisestä Suomen neito ja Eränkävijä. Suomen neidolla on hiukset, joiden takaa pukeminen on vaikeaa.
Eränkävijällä puolestaan on olallaan saaliiksi saatu ilves, mikä vaikeutti ennen kaikkea ensimmäisissä hankkeissa mittojen saamista oikein.
Rantanen sanoo, että paitoja on kehitetty jatkuvasti, kun uusia projekteja on tullut. Hän kiittää oppilaita siitä, että hyviä parannusehdotuksia on tullut vuosien varrella.
Paidoissa on nykyisin neljä vetoketjua.
”Pukemisjärjestyksen pitää olla oikea. Oikea vetoketju pitää saada oikeaan vastapariin. Oma työnsä siinä on, mutta yllättävän nopeasti se menee, kun on kehittynyt. Kaikkien neljän patsaan pukemiseen menee puolitoista tuntia”, Rantanen kertoo.
Hämeensillan patsaina tunnettavat Wäinö Aaltosen Pirkkalaisveistokset ovat pian satavuotiaita, sillä ne ovat valmistuneet 1920-luvun lopulla.
Patsaiden pukemiseen tarvitaan lupa Museovirastolta. Paitojen riskikohta ovat vetoketjun metalliset lukko-osat.
Niiden takapuolella on kuplamuovia, jotta vetoketju ei hankaisi patsaita. Vetoketjut ovat samoja, joita käytetään veneiden suojapeitteissä.
Myös nostolavan kuljettajalta vaaditaan taitoa, ettei patsaita kolhita. Lava on jätettävä riittävän kauas, vaikka pukijan tehtävä etäisyydestä hankaloituukin. Apuna ovat roskien keräämiseen käytettävät pihdit. Kangasta on käsissä rutkasti, yhteen paitaan kuluu noin kymmenen metriä kangasta.
”Olen käskenyt oppilaitakin sitomaan paidan nyörin käteen, ettei se lennä tuulen voimasta koskeen”; Rantanen sanoo.
Rantanen on itsekin kiivennyt nostolavalle pukemaan patsaita, mutta työn osaa nykyisin myös Tampereen infrayhtiö Veran työntekijä. Samoin Tredun oppilaista osa on osallistunut pukemiseen, mutta korkean paikan kammosta kärsiville tehtävä ei sovi.
Eränkantajan selässään kantama ilvessaalis tuo omat haasteensa suunnitteluun.
Classicin asuista vietiin sukat, mutta itse paidat saivat olla viime kevääseen asti paikalla. Silloin eri medioissa uutisoitiin laajasti, että Kauppiaan Tappara-paita oli varastettu aamuyöstä.
Paita palautui Tapparalle omatoimisesti.
”Nuori italialaispoika oli herännyt ja ihmetellyt, miten hänellä on tällainen paita hotellihuoneessaan. Jostakin oli saanut selville, että sitä kaivataan ja kävi palauttamassa Tapparalle”; Rantanen kertoo.
Rantasta ihmetyttää se, miten pois saaminen on ylipäätään onnistunut. Tampereen kaupungin verkkosivujen mukaan patsaiden korkeus jalustoineen on noin 4,5 metriä. Lisäksi kiinnityksiä on tehty nippusiteillä.
”Repimällä se täytyy tuolta saada. Ei sitä kyllä tuolta kolmesta metristä ilman nostolava-autoa saa pois”, Rantanen sanoo.
Paita saatiin kuitenkin keväällä palautettua nopeasti Kauppiaan päälle. Rantanen muistuttaa, että paitaa väkisin repivä ottaa riskin myös patsaan vaurioitumisessa. Se voi tulla kalliiksi.
Paitojen tilaajilla ja pukijoilla vakuutukset ovat todennäköisesti kunnossa, mutta pitkäkyntisen osalta tilanne voi olla toinen.
Vaikka paitoja pysähdytään ihastelemaan ja niitä kuvataan sosiaaliseen mediaan, kaikki eivät ideasta innostu.
Rantanen sanoo, että ei ota sitä henkilökohtaisesti. Hän on toteuttamassa tilattua työtä asiakkaalle.
Siinä missä urheiluihmiset ilahtuvat joukkueensa värien näkymiseen patsailla, saattaisi taiteen ystävä katsella mieluummin itse patsaita.
”Yleisönosastossa on kirjoituksia puolesta ja vastaan. Olen ottanut sen niin, että kun otetaan asiakastyö vastaan, niin tilaaja sitten vastaa palautteesta.”
Rantaselle itselleen on tullut palautetta vain tuttaville. Rantanen tunnustautuu Ilveksen kannattajaksi, ja kun Tampereella ollaan eivät ystävät jää sanattomaksi, kun kyse on Tapparan paitaprojektiin osallistumisesta.
”Eräs hyvä ystäväni on Ilves-fani. Hyvä, että hän puhuu minulle, kun olen Tapparan paitoja ollut pukemassa. Mutta onneksi vielä puhuu”, Rantanen sanoo.
Jämäkkää lätkätyyliä.
Lue lisää: Ruotsin pelaajat huolissaan: Nokia-areenan jäässä vaarallinen yllätys
Lue lisää: Kanadan ykkössentterin MM-kisat päättyivät – sikamainen teko tuotti kovan pelikiellon
Lue lisää: Kaapo Kakko paljastaa Cooper-tuloksensa – näin hurjia rautoja hän kesyttää salilla
Lue lisää: Ruotsin NHL-kiekkoilijat järkyttyivät suomalaisesta ruoasta
Lue lisää: Miten Leijonien käy alkulohkon viimeisessä ottelussa?