Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen joutuu miettimään turnauksen edetessä keinoja löytää joukkueensa tehokkuus.
Jalonen sanoi Ruotsi-ottelun jälkeen, että peliin hän oli tyytyväinen, mutta ylivoima joukkueelta oli huonoa. Ruotsi onnistui kampeamaan 2–1-voittoon pitkän kaavan mukaisesti voittomaalikilpailussa, kun Leijonat ei pystynyt hyödyntämään paikkojaan.
”Ylivoima oli tänään heikkoa se kolme kertaa mitä päästiin, alivoima taas oli hyvää”, Jalonen sanoi.
Jalonen sanoi Leijonien olleen tasakentällisin parempi joukkue. Maalipaikkoja hän laski Leijonille parikymmentä, kun Ruotsi jäi kymmeneen.
”Ylivoimaa pitää ainakin fiksata. Se on se ensimmäinen juttu. Välillä meidän pitää ampua vähän enemmän. Maalikin tuli sektorivedosta. Ei ollut mikään huippupaikka, mutta irtokiekko sisään”, Jalonen sanoi.
Kokoonpanomuutosten tarpeisiin tuleviin peleihin Jalonen ei tuoreeltaan pelin jälkeen ottanut kantaa.
Leijonien Juho Lammikon tekemä maali oli ensimmäinen joka Ruotsin verkkoon tehtiin tässä MM-turnauksessa. Kahdessa ensimmäisessä pelissä Ruotsi piti nollilla ensin Saksan, sitten Itävallan.
Jalonen antoi tunnustusta Tre Kronorille, jonka valmentaja Sam Hallam on saanut piiskattua huippuvireeseen MM-turnauksessa. Jalosen arvion mukaan Ruotsi pelaa tällä hetkellä fiksua jääkiekkoa.
Jalonen muistuttaa, että Leijonat on pelannut viime vuosina peliä, jossa ei ”koohoteta”. Samaa on havaittavissa Hallamin Ruotsissa verrattuna viime vuosiin.
”He rytmittävät nyt enemmän peliä ja yrittävät pelata fiksummin. Jos pääsee loppuun turnauksessa, siellä on kolme peliä neljään päivään. Pitää miettiä, miten energiaa jossain kohtaa saa säästettyä”; Jalonen sanoi.