Senni Salminen haki apua psykologilta – takaraivossa jyskytti epäuskon ääni

Tähän kauteen Salminen haki apua urheilupsykologilta: ”Pystyn hyppäämään, vaikkei olo tuntuisi hyvältä.”

Viime kesänä Senni Salminen loikki seitsemänneksi tuloksella 14,13 EM-kisoissa Münchenissä.

Kolmiloikkaaja Senni Salminen kertoo turvautuneensa psykologin apuun päästäkseen eroon viime kauden negatiivisista tunteistaan.

”Toki kesän tuloksissa oli takana ylirasitustakin, mutta eniten vaikutti se, että takaraivossa oli koko ajan epäuskon ääni. Kolmiloikassa tarvitaan tosi paljon rohkeutta ja pää tyhjänä -menemistä”, Salminen sanoo Suomen urheiluliiton tiedotteessa.

Salminen kertoo, että jos mielessä on pienikin epäilyksen jyvä, se voi verottaa hypystä pois kymmeniä senttejä.

Kuluvaan kilpailukauteen valmistautuessaan Salminen ryhtyi talttumaan ongelmaa yhteistyöllä urheilupsykologi Marja Kokkosen kanssa.

”Viime kesänä mietin paljon sitä, että minulla on huono olo ja huono olla. En pystynyt hyppäämään hyvin. Nyt olen tajunnut, että tavallaan sillä ei ole väliä. Pystyn hyppäämään, vaikkei olo tuntuisi hyvältä”, Salminen sanoo.

”Noita tunteita ei pidä yrittää poistaa, vaan pitää oppia elämään niiden kanssa. Tunteiden torjuminen vie energiaa, jolloin siitä tulee helposti se varsinainen ongelma.”

Salminen on hionut henkisiä valmiuksiaan myös käymällä läpi vuoden 2021 kokemuksia.

Hän nousi kansainväliselle tasolle ja kotimaan parrasvaloihin, mutta koki ison pettymyksen, kun Tokion olympiakisat päättyivät täpärästi karsintaan.

”Se oli hirveää ryöpytystä, mutten silloin käsitellyt mitään niistä asioista ja olin hirvittävän ankara itselleni. En antanut itselleni lupaa epäonnistua, ja kun sitä lupaa ei anna, epäonnistumisia tulee.”

Nyt Salmisen ajatukset ovat elokuussa Budapestin MM-kisoihin huipentuvassa kilpailukaudessa.

”Olen nyt hyvässä vaiheessa. Kaikki ominaisuudet olen saanut nostettua aika lailla sinne missä ne olivat ja osin paremmiksikin.”

Ominaisuuksien palauttamisella entiselle tasolle Salminen viittaa syksyn lähtötilanteeseen, joka ei ollut ihan toivotunlainen.

Kolmiloikkaajalla oli ylirasitustila, johon vaikuttaneet tekijät löytyivät verikokeista.

”Veriarvot olivat päin prinkkalaa”, Salminen muistelee.

”Kyse ei ollut ylitreenaamisesta vaan siitä, etten tiennyt noita veriarvoja ja muita juttua, enkä osannut reagoida niiden mukaisesti. Kun oli vielä henkisestä kuormaa, ne kaikki vaikuttivat toisiinsa.”

Salmisen mukaan kilpailukunnon virittely on aikataulussa, vaikka työtä riittää.

”Treenaamista en syksyllä lopettanut missään vaiheessa, mutta kolmisen kuukautta se oli erilaista, vähän valvotumpaa ja tarkkailevampaa. Piti malttaa. Seurata sykkeitä ja sellaisia. Ihan kunnolla olen treenannut helmi-maaliskuun vaihteesta, kun talvella oli vielä terveysmurheita.”

Salminen kertoo nopeutensa kehittyneen hyvin, mutta vielä se ei ole sillä tasolla kuin pitäisi.

”Vauhtiloikat kulkevat yllättävän hyvin. Kuuden askeleen vauhdilla on mennyt viisiloikkaa 20 metriä, mikä on paremmin kuin koskaan. Vauhdittomissa hypyissä huomaan, etten ole päässyt tekemään niitä niin paljon, mutta nekin ovat melkein siellä, missä ne ovat parhaimmillaan olleet.”

Kisakautensa Salminen aikoo aloittaa Paavo Nurmi Gamesissa 13. kesäkuuta.

Viime kesänä hän loikki Kuortaneella kesän parhaansa 14,32. Ennätyksensä 14,63 hän hyppäsi toissa vuonna.

”Nyt olen kiinnittänyt huomiota juoksun rytmiin ja siihen, että juoksu tulee hyvin lankulle. Viime vuonna tulin lankulle hirmuisen pitkällä askeleelle. Siitä on ihan järkyttävä lähteä hyppäämään. Nyt haettu sitä, että lankulle tulo tuntuu menevän jopa vähän ahtaaksi.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat