Iitin Tillolassa sijaitsee 180 hehtaarin alue, jonka keskiössä on reilun neljän kilometrin mittainen kiemurteleva asvalttiväylä. Alueella on myös rakennus, jossa on yli 30 pilttuuta.
Pienellä ja vähän isommallakin laittamisella alueesta voi saada unelmiensa kohteen: paikan, jossa jonain päivänä vaikkapa Formula 1 -autot kurvailevat.
Tai edes ne paljon puhutut MotoGP-luokan moottoripyörät.
Kohde tunnetaan Kymiringin moottoriratana ja se on ollut nyt myynnissä noin kuukauden ajan. Tähän päädyttiin, koska Kymiringin taustayhtiö Kymiring oy asetettiin konkurssiin.
”Lukuisia kiinnostuneita on”, sanoo konkurssipesän pesänhoitaja, asianajaja Tuomas Penttilä Eversheds Asianajotoimisto oy:stä.
Konkurssia edelsi useita vaiheita, joissa haaveet ja todellisuus eivät aina kohdanneet. Itse rata on ollut valmiina vuodesta 2019 alkaen. Se rakennettiin huolellisesti ja nykyisiä vaatimuksia noudattaen. Kaikki radan ympärillä oleva ei ole sitten mennytkään yhtä sujuvasti.
Radan suurimpana täkynä piti olla moottoripyörien kuninkuusluokan MotoGP:n osakilpailu. Puhuttiin suurimmillaan 100 000 katsojasta. Kymiring saikin viiden vuoden sopimuksen MotoGP:n järjestäjältä Dorna Sportsilta.
Lopulta osakilpailuja ei koskaan ajettu. Viime keväänä yhdeksi perumisen syyksi kerrottiin puutteelliset rengasvallit. Joidenkin näkemysten mukaan rengasvalleja ei itse asiassa pitäisi olla ollenkaan, vaan aivan toisenlaiset turvareunat.
Tässä nousee pintaan Formula 1: alunperin rengasvallit on rakennettu kuvitelmassa, jossa radalla todellakin ajettaisiin F1-osakilpailuja.
Kuuluisat rengasvallit Kymiringillä: olivatko ne liian pienet, väärin kiinnitetty vai olisiko niitä pitänyt olla ollenkaan?
Ei ollut MotoGP:tä eikä paljon muitakaan kilpailuja, kun suuri satsaus oli laitettu juuri MotoGP:hen. Myös harrastajat nurisivat radan kovia tuntihintoja. Liikevaihto jäi vaatimattomaksi.
Lisäksi rata on kohdannut monenlaista vastustusta. Valituksia on tehty moneen suuntaan ja etenkin Lahden kaupungin satsauksista rataan.
Lopulta myös Lahti heitti pyyhkeen kehään ja vaatii yli neljää miljoonaa euroa konkurssipesältä – rahoja, joita se ei koskaan saa, koska vakuudelliset velalliset ovat etusijalla.
Lahdella saattaa olla edessään myös omat käräjät: poliisi on saanut Lahden tapahtumayhtiötä Lahti Eventsiä koskevat tutkimukset päätökseen ja se siirtyy syyteharkintaan, kertoo Etelä-Suomen Sanomat.
Nyt syyttäjä pohtii, viekö se käräjäoikeuteen Kymiring-rahoituksen epäillyt virkarikokset.
Nouseeko kaiken tämän jälkeen Kymiring tai millä nimellä sitä jatkossa kutsutaankaan?
Rata on edelleen toiminnassa ja sitä pyörittää konkurssipesä. Toimitusjohtaja Riku Rönnholm vastaa toistaiseksi radan liiketoiminnasta, mutta hänet on valittu Salon kaupungin hallintojohtajaksi.
”Veronmaksajille tappiota on koitumassa noin 11 miljoonaa euroa, sillä Lahden kaupungin hussaamien rahojen lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämät noin 6,5 miljoonaa euron avustukset ovat myös jonon häntäpäässä.
Pesänhoitaja Penttilän mukaan mahdollisia ostajaehdokkaita on kartoitettu Suomesta ja ulkomailta. Myös epäonnistuneessa saneerausmenettelyssä olleisiin tahoihin on oltu yhteydessä.
”Seuraavaksi otamme salassapitositoumukset, jonka jälkeen heillä on pääsy laajempaan aineistoon, kuten radan rakentamisvaiheen asiakirjoihin. Toivottavasti järjestämme toukokuun aikana tutustumiskäyntejä radalle Iittiin.”
Eli perinteiset ”asuntonäytöt” ovat edessä. Seuraavakin vaihe on kuin missä tahansa kaupanteossa.
”Jossain vaiheessa odotamme alustavia hintanäkemyksiä.”
Penttilä ei tässä vaiheessa ota kantaa, mihin hintaan Kymiring pitäisi myydä tai keitä kiinnostuneet ovat. Se on selvää, että suurin osa velkojista jää nuolemaan näppejään, sillä kukaan ei maksa Kymiringistä yli 20 miljoonaa euroa.
Etusijalla ovat vakuusvelkojat eli Nordea Bank (4,58 miljoonaa euroa), A. Ahlström Kiinteistöt oy (4,46 miljoonaa euroa) ja Finnvera (1,42 miljoonaa euroa).
Veronmaksajille tappiota on koitumassa noin 11 miljoonaa euroa, sillä Lahden kaupungin hussaamien rahojen lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämät noin 6,5 miljoonaa euron avustukset ovat myös jonon häntäpäässä.
Ministeriö päätti keskiviikkona periä avustukset takaisin valtionosuuslain perusteella. Summa ei ole ministeriön mukaan välttämättä juuri 6,5 miljoonaa euroa, koska takaisinperintä suhteutetaan omaisuuden käypään arvoon.
Lue lisää: Valtio perii Kymiringiltä kaikki miljoonien eurojen avustukset takaisin
Penttilän tavoitteena on tehdä kaupat Kymiringistä kesän aikana. Kristallipalloa ei kuulemma ole, mutta kokemusta konkurssipesien myynnistä löytyy sitäkin enemmän.
”Paljon tässä on uran aikana tullut myytyä konkurssipesien tavaraa, mutta tämä on hyvin uniikki kohde. En ole ennen myynyt moottorirataa. Yleensä olemme saaneet myytyä kaiken, mitä pöydälle on tullut. Ei ole helpoin kohde”, Penttilä myöntää.
Mistä mahdollinen ostaja maksaa? Käytännössä kaupan on rata, varikkorakennus sekä jonkin verran irtaimistoa ja radan huoltokalustoa. Varikkorakennuksen arvoksi on arvioitu kuusi miljoonaa euroa, mutta se on eri asia, maksaako kukaan siitä sitä summaa.
Ostaja ei kaiken kaikkiaan astu valmiiseen kohteeseen.
”Itse rata näyttää valmiilta, mutta ympäristö ja myös osittain itse varikkorakennus ovat vielä kesken. Se on fakta, että uusi isäntä joutuu kauppahinnan päälle jatkamaan rakentamisen loppuun”, Penttilä toteaa.
Penttilä korostaa, että ostaja tekee radalle ja sen alueelle mitä haluaa, mutta yksi toive hänellä on.
”Olisihan se hienoa, että Suomessa ajettaisiin edes se MotoGP-osakilpailu jossain tulevaisuudessa.”
Kesän aikana selvinnee, onko mahdollisella ostajalla tällainen haave.
Oikaisu 21.5.2023 kello 8.13: Kymiring sijaitsee Iitin Tillolassa, ei Tiilolassa kuten jutussa ensin virheellisesti kirjoitettiin.