Torpan Poikien Kari-Pekka Klinga leikkasi korisukan Töölön Kisahallissa keväällä 1998.
Kouvolan Kouvot oli kaatunut vain hetkeä aikaisemmin otteluin 3–0.
Helsinkiläinen koripalloilu jatkoi hienoja perinteitään. ToPo kaappasi kolmannen peräkkäisen Suomen mestaruuden, ja lajivaltikka pysyi tiukasti pääkaupungissa.
Tuntui, että Helsinki pysyy koripallon ykköskaupunkina Suomessa – ja pitkään.
Se oli pahin mahdollinen virhearvio. Kukaan ei voinut uskoa tai kuvitella, että seuraavaa mestaruutta jouduttaisiin odottamaan peräti 25 vuotta.
Seagullsin kapteeni René Rougeau sai vihdoin jatkaa tuttua juhlaperinnettä, kun helsinkiläisjoukkue kaatoi Karhubasketin tiistaina kuudennessa finaaliottelussa lukemin 91–66.
Seagulls otti seurahistorian ensimmäisen mestaruuden voitoin 4–2.
Neljännesvuosisataan mahtuu yksi sukupolvi, mutta huippu-urheilussa 25 vuotta tarkoittaa kahta ellei jopa kolmea sukupolvea.
”En ole sillä lailla miettinyt, mitä mestaruus merkitsee Seagullsille. Mutta kun mestaruutta ei ole tullut 25 vuoteen, on se iso juttu”, Klinga sanoo.
Seagulls mursi ison raja-aidan voittaessaan SM-kultaa. Mitä hyvää se voisi tuoda helsinkiläiseen koripalloiluun?
”Kyllä junnuille tulee uusia idoleita. Heille se on iso asia. Vaikka Seagullsilla ei ole omia junioreja, pelaajat kiertävät kaupungin muissa seuroissa. Kyllä se merkitsee, kun paikalle tulee oikeita mestareita”, Klinga sanoo.
Klinga, 60, voitti omalla urallaan kuusi SM-kultaa, kaikki Torpan Pojissa. Seagulls on tavallaan ToPon perillinen, vaikka onkin alusta lähtien ollut itsenäinen seura ilman vanhoja saavutuksia tai taloudellisia rasitteita.
”Helsingistä oli monta seuraa yhtä aikaa Korisliigassa ja näytti, että kilpailu olisi kovaa. Sitten ne kaatuivatkin melkein kaikki yhtä aikaa.”
Pitkällä urallaan Klinga voitti ensimmäisen mestaruutensa vain 18-vuotiaana 1981.
Viimeinen ja uran päättävä titteli tuli seuraikonina, joukkueen kapteenina ja kotimaisen koripallon legendana juuri tuona keväänä 1998.
Kaikki kautensa vuodesta 1979 alkaen Klinga pelasi ToPossa. Numero kuusi on jäädytettynä seurahistoriassa.
”Tiesin lopettavani urani ja mestaruudesta tulivat sillä lailla haikeat fiilikset. En sanonut lopettamisesta silloin kenellekään, mutta tiesin sen itse.”
”Tein sitten paluun, mutta se jäi parin kuukauden mittaiseksi.”
Kaikki mestaruutensa Klinga voitti ennen internetaikaa.
Media laidasta laitaan seurasi koripalloa ja Klingaa, erinomaista kolmosten heittäjää. Hän kohosi kotimaiseksi tähtipelaajaksi ja suureksi nimeksi.
Klinga ja koripallo kuuluvat edelleen yhteen. Hän valmensi pitkään nuorten ja naisten joukkueita uransa jälkeen.
Yhtä lailla Klinga on tuttu näky Töölön Kisahallissa. Ja kävipä hän Kauhajoella katsomassa viidennen finaalin viime lauantaina.
Matka Kauhajoen IKH-areenaan avasi Klingan silmät.
”Upea halli”, hän sanoo nyt.
On tilaa katsojille ja lisäksi ravintolapaikkoja ja aitioita.
Klinga kääntääkin puheen olosuhteisiin. Kauhajoella ja Joensuussa ovat erinomaiset koripallohallit. Helsinki jää olosuhteissa kakkoseksi, ja se jarruttaa lajin kasvamista.
”Ei Helsingin koris vielä kovin korkeaa nostetta saa tästä [mestaruudesta]. Kyllä fasiliteetit täytyy saada ensin kuntoon.”
Töölön Kisahallin koko rajoittaa ammattilaisseura Seagullsin kasvua, kun katsojia mahtuu tiukasti pakattuna noin 1 500.
Klinga muistelee, että legendan mukaan ToPon ja Pantterien finaaleissa vuonna 1983 oli vajaat 3 000 katsojaa Kisahallissa.
Hallissa ei ollut kuppi-istuimia ja katsojat vain tiivistivät puisilla penkeillä.
Hänen aikanaan SM-sarjassa käytiin kiivaita paikallisotteluita Panttereita ja HNMKY:tä vastaan.
Klinga ei lähde arvaamaan, ponkaiseeko Helsingin koripallo uudestaan lentoon Seagullsin menestyksen myötä.
”Se on vaikea kysymys.”
Kari-Pekka Klinga juhli Torpan Poikien riveissä SM-kultaa vuonna 1998.
