Leijonien kokoonpano MM-turnaukseen on valmis eikä NHL-apuja enää tule. Viimeinen kisoihin nimetty pelaaja on Tapparan laitahyökkääjä Waltteri Merelä, joka itse sai tiedon kisapassinsa leimaamisesta aamupalaverissa tiistaina.
”Hieno homma, ja nyt on ainakin loppuun asti mukana”, Merelä sanoi.
NHL-pelaajille pidettiin yhtä paikkaa tähän asti. Kun Dallas voitti Seattlen, taalaliigasta putosi vain Seattlen Eeli Tolvanen.
Merelän leimaamisen myötä Tolvasta ei tänä vuonna joukkueessa nähdä. Merelä pelasi edellisen kerran Tšekin Eurohockey Tourin turnauksessa.
”Ei tilanne helppo ole, niin kuin jokainen voi ajatella. Odottelet vähän, miten käy. Mutta täällä on hyvä ilmapiiri ja hauskaa ollut jätkien kanssa treenailla. Hauska meininki”, Merelä sanoi.
Merelä kiittelee sitä, miten hyvin harjoituksissa ylimääräisinä olevat pelaajat ovat saaneet harjoitella. Tiistaina mustaa paitaa ketjujen ulkopuolisina pelaajina kantoivat hän ja Jere Sallinen.
”Tosi hyvin on mietitty. Saadaan sama vaste kuin kaikki muutkin. Viisikkotreeneissä joku tuuraa meidän kanssa. Kierrot ja muut menevät hyvin”, Merelä sanoo.
Toisenlaisia kokemuksiakin uran varrelle mahtuu. Merelä on joutunut välillä kaukaloon, vaikka kunto ei olisi sitä oikein sallinut.
”Muutaman kerran liigassa olen ollut loukkaantuneena punainen tai musta paita päällä. EI ihan näin hyvin ole silloin ollut mietitty. Nyt saa hyvät harjoitukset, mikä on tietysti elinehto, kun jääaikaa ei kamalasti ole. Pitääkin saada kunnon harjoittelu.”
Merelä on MM-kaukalossa tutussa ympäristössä. Tappara pelaa kotipelinsä samassa hallissa ja lisäksi Leijonat käyttää turnauksen aikana Tapparan pukukoppia.
Nokia-areenan jään kunto on puhuttanut MM-turnauksen aikana. Ruotsin päävalmentaja Sam Hallam moitti olosuhdetta Ruotsin ensimmäisten turnausotteluiden jälkeen.
Merelä allekirjoittaa Ruotsin päävalmentajan julki tuomat näkemykset.
”Jää on ollut huonompi kuin Liiga-peleissä. Nyt jää on pehmeä ja menee puuroksi nopeasti. Selkeä ero Liiga-kauden aikaiseen”, Merelä sanoo.
Syitä Merelä pitää selkeinä.
”Veikkaan, että kyse on käyttöasteesta.MM-kisoissa treenejä ja pelejä on paljon ja halli on suhteellisen täynnä koko päivän. Varmaan kannattaisi jotain siihen keksiä, ja eivätköhän he keksi”, Merelä sanoo.
Esimerkiksi tiistaina Nokia-areenan jäälle oli merkitty viiden joukkueen harjoitukset.
Suomi aloitti harjoittelemaan 12.30 päivän viimeisenä joukkueena. Sen päälle päivän ohjelmassa on kaksi ottelua, ensimmäinen kello 16.20 ja toinen kello 20.20.
Kopissa Merelä joutui eri paikalle kuin Tapparan kaudella.
”Nyt on viereinen paikka. Kristian Kuusela istui siinä liigakauden aikana. Ei sekään huono paikka ole.”
Lue lisää: Ruotsin kapteeni pelasti Marko Anttilan yhteentörmäykseltä – ”Älä, älä älä!”
Lue lisää: Leijonien yllätysratkaisija puhui hellyttävästi kaukalon ulkopuolisesta muutoksesta
Lue lisää: Ruotsin tähti lyö Leijonia: ”Olemme edelleen isoveli”