Bottas toivoo uusien osien tuovan edistystä – ja paluuta pisteille

Valtteri Bottas toivoo onnistuvansa Alfa Romeon kotiyleisön edessä.

Alfa Romeo -kuski Valtteri Bottas kulki kohti varikkoa ennen Miamin GP-kisaa.

Formula ykkösten Alfa Romeo -tallin suomalaiskuljettaja Valtteri Bottas toivoo auton uusien osien tuovan kaivattua edistystä, kun F1-sarja jatkuu viikonloppuna kauden kuudennella kisalla eli Emilia-Romagnan gp:llä Imolan radalla.

Bottas otti kauden avauskisasta Bahrainista neljä pistettä kahdeksannella sijallaan, mutta sen jälkeen niin hän kuin myös tallitoveri Zhou Guanyu ovat jääneet pisteittä. Nyt ajokkia on saatu päivitettyä.

”Odotan innolla pääsyä radalle Imolassa. Talli on tehnyt täysillä töitä, ja autoon tuodaan uusia osia täällä. Toivottavasti ne auttavat meitä parantamaan ja takaisin pistetaistoon. Tämä on myös toinen meidän kahdesta kotikisasta [syyskuun Monzan kisan lisäksi], ja olisi hienoa Alfa Romeolle onnistua kotiyleisön edessä”, Bottas pohtii tallin sivuilla.

Bottakselle kyseessä on uran neljäs koitos Imolan radalla. Vuonna 2020 hän oli Mercedeksellä toinen lähdettyään paalupaikalta, ja viimeisenä Mercedes-vuonnaan 2021 hän keskeytti. Viime vuonna hän otti Alfa Romeo -uransa toistaiseksi parhaan sijan ajettuaan viidenneksi.

”Minulla on hyviä muistoja Imolasta viime vuodelta. Se oli vuoden 2022 paras sijoituksemme ja sellainen, joka osoittautui hyvin tärkeäksi kauden päätyttyä [avittaen Alfa Romeon valmistajien sarjassa kuudenneksi]. Täällä on aina hienoa ajaa kilpaa, sellainen vanhan koulukunnan rata”, johon mahtuu niin paljon historiaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat