Formula ykkösten Imolan osakilpailu pitäisi ajaa ensi viikonloppuna, mutta Pohjois-Italian Emilia-Romagnan alueen rankkasateet saattavat vielä muuttaa suunnitelmia.
Keskiviikkoaamuna F1-talleille ilmoitettiin, että Imolan rata-alueelle ei saa nyt mennä, kertoo Autosport.
Myös mediaa on pyydetty pysymään pois Imolasta, kertoo Gazetta Dello Sport.
Rankkasateista johtuva punainen varoitus on voimassa alueella ainakin keskiviikkoiltaan asti.
Hieman helpotusta on tuonut se, että Imolan radan kupeessa olevan joen vedenkorkeus on laskenut. Vielä tiistai-iltana vedenkorkeus ylitti tulvarajan.
Imolan rata-alueella vettä kuitenkin riittää. Useat alueet ovat veden peitossa, muun muassa F1-televisiointiin tarkoitettu aidattu alue. Sen sijaan rata ja tallien varikkoalue ovat säästyneet pahimmalta vedenpaljoudelta.
Autosportin mukaan F1-kisan järjestäjät ja paikalliset viranomaiset tapaavat keskiviikkona ja pohtivat, miten hankalaan tilanteeseen pitäisi suhtautua. Tällä hetkellä päätös on se, että kisa ajetaan.
Sääennuste lupaa parempaa säätä torstaille, mutta sen jälkeen sateiden ennustetaan jatkuvan. Sade lakkasi myös keskiviikkoaamuna.
Useat alueelle johtavat tiet on suljettu, mikä vaikeuttaa kymmenien tuhansien kisaturistien saapumista paikalle. Alueelle matkustamista ei myöskään suositella.
Formula 1 on kuitenkin pieni ongelma rankkasateiden aiheuttamiin tulviin liittyen. Gazetta Dello Sport kertoo, että rankkasateiden seurauksena Emilia-Romagnan alueella on kuollut neljä ihmistä ja useita on kateissa.
Lue lisää: Autosport: Imolan rata-alue evakuoitiin varotoimenpiteenä tulvariskin takia