Leijonille vapautui kova NHL-peluri – Jere Lehtinen ja Jukka Jalonen eivät ottaneet yhteyttä

Seattle Krakenin Eeli Tolvasen NHL-kausi päättyi, mutta Leijonat ei ollut kiinnostunut hänen palveluksistaan.

Tampere

Eeli Tolvasen edustama Seattle Kraken putosi NHL:n pudotuspeleistä maanantain ja tiistain välisenä yönä, mutta Tolvasta, 24, ei kutsuttu Tampereelle Leijonien vahvuuteen.

Sen sijaan Leijonat leimasi Waltteri Merelän kisapassin.

Leijonien GM Jere Lehtinen kertoi keskiviikkona, ettei Leijonien johtoryhmä ollut yhteydessä Tolvaseen Krakenin putoamisen jälkeen.

”Emme yleensä ole yhteydessä, jos ei valita joukkueeseen. Sama pätee Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa pelaaviin pelaajiin”, Lehtinen sanoi.

Lehtisen mukaan Tolvanen oli kyllä maaliskuussa ollut kiinnostunut MM-komennuksesta.

”Silloinhan ei edes vielä tiedetty, meneekö Seattle pudotuspeleihin. Isossa kuvassa kaikilla suomalaisilla oli kiinnostusta MM-kisoihin”, Lehtinen sanoi.

Lehtisen mukaan Tolvasen kutsumatta jättämisessä oli kyse joukkueen dynamiikasta ja roolituksesta.

”Siihen liittyy moni asia. Kuka pelaa missäkin, ja mikä tarve on mihinkin ruutuun”, Lehtinen sanoi.

Tolvanen siirtyi tällä kaudella, joulukuussa, Nashville Predatorsista Seattleen ja löysi mainion pelivireen uudessa seurassaan.. Hän teki 48 NHL-ottelussa 27 (16+11) tehopistettä.

”Ei pidä ymmärtää väärin. Eeli on hyvä pelaaja ja pelasi hyvin, kun meni Seattleen. Kyse oli siitä, että mikä tilanne joukkueessa on nyt. Menimme sen mukaan.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat