Formula ykkösten ensi viikonlopun Imolan osakilpailu on peruttu. Asiasta kertoo tiedotteessaan F1-sarja.
Syynä perumiseen on Pohjois-Italiassa riehuvat rankkasateet. Tiedotteen mukaan kisan turvallisuutta ei voitaisi takaa hankalien sääolosuhteiden takia.
”Ei olisi oikein lisätä paikallisten viranomaisten ja pelastustyöntekijöiden paineita vaikeassa tilanteessa”, tiedotteessa todetaan.
Formula 1:n puheenjohtaja ja toimitusjohtaja Stefano Domenicali korostaa, että päätös on ainoa oikea.
Rankkasateiden seurauksena Emilia-Romagnan alueella on kuollut ainakin kahdeksan ihmistä ja useita on kateissa.
”On tragedia nähdä, mitä Imolalle ja Emilia-Romagnalle, kaupungille ja alueelle, jossa kasvoin, on tapahtunut. Ajatukseni ja rukoukseni ovat tulvien uhrien ja perheiden sekä yhteisön puolella”, Domenicali toteaa.
Useat alueet Imolan moottoriradalla ovat veden peitossa, muun muassa F1-televisiointiin tarkoitettu aidattu alue. Sen sijaan rata ja tallien varikkoalue ovat säästyneet pahimmalta vedenpaljoudelta.
Formula ykkösten seuraava osakilpailu ajetaan 28. toukokuuta Monacossa.