Kierros ympäri olohuoneen. Toinen. Lähdetään ulos. Hermostunut kävelylenkki kaupungilla. Kuppi kahvia. Takaisin kotiin.
Hermostunutta kävelyä ympäri olohuoneen.
Mitä nyt pitäisi tehdä?
Ashley Coffey ei tiedä, mitä itsensä kanssa tekisi. Hän on vasta saavuttanut elämänsä suuren unelman: ammattilaisjalkapalloilijan aseman. Silti – jostain syystä – hänen sisällään kaihertaa.
Jotain puuttuu.
Hän oli aina ollut duunari. Vaikka opintonsa ja ja työnsä eivät ehkä olleet perinteistä äijämäistä kaivosalaa, hänen elämässä oli ollut jotain muutakin kuin jalkapallo.
Yhtäkkiä, uunituoreena 27-vuotiaana ammattifutaajana hänen tehtävänsä kaikessa yksinkertaisuudessa oli harjoitella, pitää kropastaan huolta ja pelata.
Ei opiskelua, ei päivätöitä, ei mitään.
Unelma jalkapalloammattilaisuudesta oli vienyt Coffeyn Englannin mutasarjoista Ruotsin syviin alasarjoihin.
Hän istui keväällä 2021 Superettanin AFC Eskilstunan täysipäiväisenä sopimuspelaajana miettimässä, että mitä tässä nyt sitten oikein pitäisi tehdä.
”Se oli eksistentiaalinen kriisi. Minusta tuntui usein huonolta. Aloin elää ammattifutaajan elämää. En vain tiennyt, mitä tehdä. Ei minua oltu ohjelmoitu pienestä pitäen elämään futaajan elämää. Minulla oli aina ollut jotain muuta”, Coffey kertoi Ilta-Sanomille pitkästä matkastaan.
Täysipäiväisen futaajan elämään, kävi ilmi, sopeutuu ajan kanssa. Mutta helppoa se ei aina ollut.
Nyt Coffey on 29 ja pelaa ensimmäistä kertaa urallaan minkään maan pääsarjassa. Hän siirtyi vuodenvaihteessa Eskilstunasta AC Ouluun.
Ja millaisen helmen AC Oulu onkaan löytänyt 191-senttisessä boksipelaajassa. Neljä maalia kuudessa liigapelissä on loistostartti 29-vuotiaan pääsarjataipaleella.
Coffey pelasi teini-ikäisenä Bradfordin akatemiassa.
Seura ei kuulu Englannin jättiläisiin, mutta Leedsissä syntyneelle pojalle Bradford oli portti suurempaan jalkapallon maailmaan. Kunnes se ei enää ollut.
”Sain lähtöpassit 16-vuotiaana ja olin aivan järkyttynyt. Sydämeni särkyi. Päätin lopettaa. Lopulta menin paikalliseen pikkuseuraan ja pelailin siellä pari vuotta.”
””Mietin, että ei minusta ollut vielä siihen yhdeksästä viiteen -oravanpyörään. Puhuin isäni kanssa siitä, miten haluaisin tehdä vähän osa-aikatöitä, valmentaa futista ja pelata.”
Coffey alkoi opiskella urheilutieteitä ja päätyi koulujoukkueisiin. Unelma varsinaisesta pelaamisesta oli pitkälti hiipunut, kunnes aikanaan yliopistopeleissä alkoi tulla tilaisuuksia.
Joukkueen manageri tunsi managerilegenda Neil Warnockin ja järjesti parikymppisen Coffeyn Leedsiin näytille.
”Olin ollut pienestä saakka kova Leedsin fani. Oli aivan mieletöntä päästä U23-joukkueen harjoituksiin ja ottaa mittaa pelaajista, joita olin ollut joka viikko katsomassa. Olin vuosikausia kausikorttilainen. Pääsin vääntämään kentällä muun muassa Kalvin Phillipsin kanssa.”
Phillips on tätä nykyä Manchester Cityssä. Aivan niin korkealle ei Coffey ole – ainakaan vielä – yltänyt.
Sopimusta ei tullut, mutta Coffey huomasi pärjäävänsä nimimiesten vauhdissa.
Coffey jatkoi pelaamista, mutta aina opinnot edellä. Yliopistotutkinnon suorittaminen oli tärkeämpää, kunnes hän joutui kohtaamaan samat valinnat kuin kaikki muutkin koulua käyneet parikymppiset, joilla ei ole edessä uraa vaikkapa huippu-urheilijana.
Mitä minusta oikein tulee isona?
Coffey ei halunnut siihen kysymykseen vielä vastausta.
”Mietin, että ei minusta ollut vielä siihen yhdeksästä viiteen -oravanpyörään. Puhuin isäni kanssa siitä, miten haluaisin tehdä vähän osa-aikatöitä, valmentaa futista ja pelata. Kaikenlaista. Hän sanoi minulle, että Ash, olet nyt tosimaailmassa. On aika alkaa tienata elantonsa. Mutta en halunnut aloittaa vielä.”
Coffey (selin) on ollut tärkeä löytö AC Oululle.
Coffeyn onnenpotku – ja omanlaisensa kutsumus – löytyi ennen pitkää.
Tutkintonsa ja futistaustansa ansiosta hänelle tarjottiin työtä Evolve Sports Academyssä. Se oli uudenlainen, urheilua ja koulunkäyntiä lapsille yhdistänyt hanke.
Kouluun otettiin lapsia ja nuoria, jotka olivat pudonneet koulunkäynnin kärryiltä esimerkiksi keskittymisongelmien tai kotona olleiden ongelmien vuoksi.
”Siellä oli aika paljon pahojakin tapauksia. Jouduin aika usein erottelemaan tappelijoita tai puuttumaan koviin riitoihin. Mutta systeemi toimi. Tarkoituksena oli, että käytimme urheilua välineenä osallistaa lapsia ja tavoittaa heidät sellaisella tavalla, joka palvelisi heidän tarpeitaan. Siellä oli mukana paljon lapsia, jotka eivät olleet enää vuosiin olleet koulussa.”
Koulussa yhdistettiin koulunkäynti ja liikunta. Haasteet opettamisessa alkoivat aamuista, sillä oppilaat oli jo lähtökohtaisesti vaikea saada paikalle.
Monen vanhemmat saattoivat olla vankilassa, osa oli huostaan otettuja tai asuivat isovanhemmillaan. Kouluun kuljettiin taksikyydeillä, koska muuten ei ollut mitään varmuutta, että kukaan saapuisi paikalle.
"Se oli haastavaa aikaa. Aina, kun sitä ajatteli tavoittaneensa nuoria, sitten tuli takapakkia. Ja toisaalta toisin päin. Se oli hyvin avartavaa ja toisaalta myös upeaa aikaa. Kasvoin valtavasti ihmisenä tuona aikana.”
Coffey kertoo kuulevansa yhä aika-ajoin vanhoista oppilaistaan. Osa seuraa häntä somessa.
Jalkapallopuoli kulki mukana samaan aikaan. Coffey pelasi West Aucklandissa, Newton Aycliffessä ja Marske Unitedissa 2013–18 samalla kun hän opetti.
Pelipaikka oli milloin toppari, milloin keskikenttäpelaaja. Vasta myöhemmin löytyi uudelleen akatemia-aikojen oma pelipaikka kärjessä.
Kaikki seurat olivat Englannin sarjaportaan 8.–9. tasoilla. Korvaukset olivat vaatimattomia, eikä Coffey varsinaisesti odottanutkaan enempää uraltaan. Toisaalta hän oli jo hieman urautunut.
Opiskeluaikana Coffey oli löytänyt ruotsalaisen tyttöystävän. Hän sanoi, että olisi aika palata Ruotsiin, kun saisi omat kouluasiansa maaliin.
"Siinä tuli sellainen elämän risteyshetki. Riittäisikö minulle amatöörifutis ja duuninteko Englannissa, joka oli alkanut olla aika toisteista? En hirveästi enää nauttinut siitä. Vai yritänkö saada jotain aikaiseksi maailmalla? Päätin yrittää.”
Coffey alkoi etsiä kuumeisesti pelipaikkaa ja töitä Ruotsista. Hän kertoo lähettäneensä yhteydenoton ainakin 40–50 alasarjaseuralle. Seurat olivat 3.–4. sarjaportailla.
Lopulta neljännen sarjaportaan Huddingesta otettiin yhteyttä.
"He pyysivät minut sinne harjoittelemaan. Ehdin olla treeneissä noin puoli tuntia, kun seuran urheilujohtaja sanoi, että okei, haluamme sinut joukkueeseen.”
Tarjolla oli muutaman sadan euron kuukausikorvaus ja bussiliput. Muu Coffeyn oli järjestettävä itse.
”Pelasin kauden loppuun silloisessa seurassani Whitbyssä ensin. Kun muutimme tyttöystäväni kanssa Ruotsiin ja menin sopimaan asioista seuran kanssa, urheilujohtaja ilmoitti, että yksi sponsori oli ehtinyt vetäytyä. En saisikaan 500 kuussa, vaan 200! Mietin, että no niin, mitäs sitten tehdään. Tukholman liepeillä tuollaisella rahalla ei tee juuri mitään.”
Coffeyn työmiehen taustasta oli heti apua. Hän oli yhteydessä lukuisiin Tukholman alueen englanninkielisiin kouluihin.
Hänen kokemuksensa vaikeista oloista tulevien lasten kanssa herätti Internationella Engelska Skolanin kiinnostuksen.
Coffey sai koulusta hyvin erikoisen työn.
”” Sopimukseeni kuului pykälä, että saan 50 euroa per maali ja maalipörssin voitosta tuhat euroa. Se kävi heille lopulta aika kalliiksi!”
"He kertoivat minulle, että siellä oli yksi lapsi, 11-vuotias poika, jolla oli koulussa erittäin vaikeaa. Hänellä oli ADHD, ja hänen on todella vaikea pysyä koulunkäynnissä mukana. Minusta tuli käytännössä hänen opettajansa.”
Coffey istui päivät pitkät nuoren pojan tukena koulussa. Kun olo tunneilla kävi liian vaikeaksi, Coffey saattoi viedä hänet luokasta ulos ja vaikkapa pihalle pallottelemaan.
"Hänen tilanteensa näkyi koulussa erityisesti, koska siinä koulussa oli paljon hyväkäytöksistä porukkaa. Keskittyminen tunneilla oli todella vaikeaa. Kun hänen käytöksensä luokassa alkoi lähteä lapasesta, minulla oli lupa poistaa hänet luokasta. Sitten mentiin kahdestaan. Minulla sanottiin, ettei haittaa, jos hän ei ole koko ajan tunneilla, kunhan hän tekee hommat. Sain hyvin vapaat kädet toimia hänen kanssaan.”
Tilanne oli Coffeyllekin uusi ja henkisesti vaativa. Hän vietti viisi päivää viikossa saman nuoren pojan kanssa tuntikaupalla joka päivä. Ja illalla pelattiin futista.
Mutta kentällä kulki kovempaa kuin koskaan.
Coffey pääsi Huddingessa pelaamaan kärjessä ja oli heti nelostason, Division 2:n mahtitykki. Hän ampui 11 ottelussa 12 maalia. Se poiki siirron nousun kolmostasolle Ettaniin varmistaneeseen Haningeen kaudeksi 2020.
Tulos oli vielä tuhoisampaa kuin aiemmin: 29 ottelua, 28 maalia. Coffey voitti Ettanin maalipörssin. Hänen hurja tehotahtinsa herätti ruotsalaisen median kiinnostuksen. TV4 kävi kuvaamassa Coffeyn pelaamista ja myös työntekoa koululla.
” Sopimukseeni kuului pykälä, että saan 50 euroa per maali ja maalipörssin voitosta tuhat euroa. Se kävi heille lopulta aika kalliiksi!”
Unelma jalkapalloammattilaisuudesta terävöityi, kun Ruotsin alasarjat oli valloitettu. Ei ollut enää millään muotoa epäselvää hänelle itselleen, olisiko maalitykillä edellytyksiä pärjätä sellaisissa sarjoissa, joissa pelaamisesta maksettaisiin kokopäivätyön korvausta.
Coffey odotti soittoja Allsvenskanin seuroilta, mutta aitoa kiinnostusta ei kuulunut. Hän myöntää rehellisesti sen olleen pettymys, kun piti ”tyytyä” sopimukseen Superettanin seuran kanssa.
Britti valitsi AFC Eskilstunan, joka oli verrattain lähellä hänen ja hänen uuden ruotsalaisen tyttöystävänsä kotia Tukholman liepeillä. Hän ei halunnut muuttaa vielä silloin futiksen perässä uudelleen, kun oli vasta asettunut Englannista Ruotsiin.
Coffey leipähommissaan pääpelitaistelussa HJK:n Jukka Raitalan kanssa.
Palaamme siis Eskilstunaan, jossa Coffey kärsii yllättävästä ongelmasta, kun hän kamppailee ammattifutaajan elämän realiteettien kanssa.
Ajan myötä hän sopeutui, mutta kahden kauden aikana Eskilstunassa hän sai kokea vielä paljon hirvittävämmän ongelman.
Eräänä talvisena yönä Coffey heräsi kamalaan tuntemukseen. Vasemman jalan tunto ja liike olivat kadonneet kokonaan.
”Luulin, että olin halvaantunut. En päässyt ylös sängystä. Soitin tyttöystävälleni ja sanoin, että sinun pitää tulla tänne. Se oli aivan hirvittävä tilanne. Ryömin ulos sängystä. Pari vanhaa työkaveriani koulun ajoilta kantoi minut autoonsa ja vei minut sairaalaan.”
Kävi ilmi, että Coffeylla oli risti-suoliluunivelessä ongelma, joka oli aiheutunut raskaasta treenaamisesta. Kroppa petti alta.
”En pystynyt tekemään puoleentoista kuukauteen mitään. Tyttöystäväni oli kuin omaishoitajani. Hän teki kaiken ruuan ja hoiti asiat. Se oli hirveää.”
””Voin vain keskittyä jalkapalloon. Ihan mahtavaa.”
Coffey oli sivussa yli puoli vuotta. Kaikki oli opeteltava uudelleen kävelemisestä lähtien.
Silloin vahvistui entisestään ajatus, että hän haluaa jotain uutta. Futaajan elämä oli alkanut maistua, mutta elämä Eskilstunan pelaajana ei.
Seura ja pelaaja päättivät loppuvuodesta 2022 repiä sopimuksen ennen viimeistä kontrahtivuotta, vaikka britti pelasi hyvän syyskauden.
Coffey sai vuodenvaihteessa kuulla AC Oulun kiinnostuksesta.
”Sain tarjouksen 30. joulukuuta. Seuralla oli selvästi kiire saada sopimus tehtyä. Kysyin tyttöystävältäni, onko hän valmis muuttamaan Suomeen ja jättämään työnsä sekä perheensä taakseen. Hän vastasi myöntävästi. Se oli menoa sitten.”
Eikä meno Pohjois-Suomeen osunut mihin tahansa vuodenaikaan, vaan sydäntalveen.
Se ei ollut kulttuurishokki pelkästään pelaajalle, vaan myös miedompiin tukholmalaiskeleihin tottuneelle tyttöystävälle.
Coffey istuukin haastatteluhetkellä kahden koiransa kanssa. Parempi puolisko on Ruotsissa moikkaamassa perhettään ja tuttujaan.
”Hän jätti kaiken taakse ollakseni täällä kanssani. Se oli upeasti tehty. Ja kun tulimme Ouluun, täällä oli aivan hirvittävän, jäätävän kylmä”, Coffey sanoo ja nauraa perään.
Elämä Oulussa maistuu. Kevät on alkanut kukkia pohjoista myöten. Ja, vihdoin, elämä ammattilaisena tuntuu oikealta.
”Voin vain keskittyä jalkapalloon. Ihan mahtavaa.”