Tampere
Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen vihitään lauantaina liikuntatieteiden kunniatohtoriksi Jyväskylän yliopiston promootiotilaisuudessa.
Jalosen lauantaista tulee todella kiireinen. Hän matkustaa paikan päälle arvokkaaseen juhlatilaisuuteen Jyväskylään, vaikka Leijonat kohtaa samana iltapäivänä Itävallan MM-jäillä.
Jalonen hyppää lauantaina aamulla auton kyytiin Tampereelta mutta palaa iltapäivällä helikopterilla ehtiäkseen Nokia-areenaan ennen kuin kiekko putoaa jäähän kello 16.20.
Promootio Jyväskylän yliopistolla alkaa Keskisuomalaisen mukaan kello 12, ja vain muutaman tunnin kuluttua Jalosen täytyisi olla jo takaisin Tampereella luotsaamassa Leijonia.
”Jukka lähtee Jyväskylästä promootion jälkeen noin kello 14.30. Hänen pitäisi ehtiä takaisin ennen ottelun alkua”, Jääkiekkoliiton viestintäjohtaja Henna Malmberg kertoo.
Lauantaina Leijonien pelipalavereista vastaavat muut valmentajat.
Promootio voi venyäkin alkuperäisestä suunnitelmasta. Siinä tapauksessa Jalosen aikataulu voi kiristyä entisestään.
Jääkiekkoliitosta ei kerrota, mihin Jalosta kuljettava helikopteri Tampereella laskeutuu ennen Leijonien ottelua.
”Areenan läheisyydessähän ei ole helikopterille laskeutumispaikkaa”, Malmberg sanoo.
Jääkiekkoliitto kustantaa Jalosen helikopterimatkan yksityiseltä helikopteriyhtiöltä. Hinta ei Malmbergin mukaan ole julkista tietoa.
”Halusimme mahdollistaa tilaisuuteen pääsemisen päävalmentajallemme. Jos hän ei olisi nyt päässyt ottamaan kunniatohtorin arvonimeä vastaan, niin seuraava mahdollisuus olisi ollut aikaisintaan viiden vuoden kuluttua tai sitten ei koskaan.”
Sanomien tietojen mukaan yksityishelikopteri maksaa noin tuhat eroa tunnilta. Matka Jyväskylästä Tampereelle kestää noin tunnin.
Liikuntapedagogiikkaa opiskellut Jalonen on voittanut Leijonien päävalmentajana kolme maailmanmestaruutta ja yhden olympiakullan.
”Jukka Jalonen on työssään pitkäjänteisesti ja systemaattisesti toteuttanut yhteistyötä painottavaa arvojohtamista sekä matkasta nauttimista. Hän on julkisessa toiminnassaan tuonut esille kasvattiyliopistoaan ja sen liikuntatieteellistä osaamista”, Jyväskylän yliopiston sivuilla perustellaan Jalosen vihkimistä kunniatohtoriksi.
Leijonaluotsi yllättyi saatuaan tiedon huomionosoituksesta viime syksynä.
”Kyllä se hiljaiseksi veti, kun tieto saavutti minut. Onhan tämä huikea kunnianosoitus, kun oma nimi päätyy aiempien vastaavan arvonimen saaneiden joukkoon. On hienoa, että tiedekunnan ulkopuolista toimintaa arvostetaan”, Jalonen sanoi aiemmin Leijonien tiedotteessa.