Tampere
Aukesihan se hana! Perjantai-illan Unkari-ottelusta meinasi tulla taas todellinen tuskien taival, mutta kolmannessa erässä Leijonat takoi lilliputin tainnuksiin dominoivalla murskaesityksellä.
Suomi kaatoi Unkarin komein lukemin 7–1, mutta kun katsotaan tuloksen taakse, ei tätä esitystä voi taaskaan kokonaisuutena vakuuttavaksi kehua.
Vielä kahden erän jälkeen Suomi johti sekavan heikolla esityksellä vain 2–1.
Minkäänlaisen asennevamman piikkiin sitä ei voi laittaa. Niin tahmea Suomen turnauksen alku on ollut, ettei Leijonat varmasti tullut tähän otteluun liian rentona.
Kuumin puheenaihe Leijonien ympärillä ovat olleet hyökkäysketjut – ja niiden muutostoiveet.
Unkari-pelin toisella erätauolla Jukka Jalonen reagoi. Hän löi yhteen viime keväältä tutun kolmosketjun Joel Armia–Juho Lammikko–Harri Pesonen.
Samalla Kasperi Kapanen siirrettiin Antti Suomelan ja Kaapo Kakon rinnalle kakkosvitjaan.
Kaapo Kakko avasi maalihanansa MM-turnauksessa.
Hyökkäysketjujen yskimistä, kärkimiesten maalintekotuskaa ja orastavaa sentterivajetta suuremmaksi ongelmaksi Leijonille on kuitenkin muodostunut puolustajisto ja sen kyky saada peliä käyntiin.
Vastustajat ovat pomminvarmasti huomanneet, että Suomen puolustajat ovat olleet ongelmissa, kun heille on annettu painetta.
Leijonien puolustajistossa ei ole tänä vuonna Sami Vatasen tai Miro Heiskasen kaltaista kiekollista kapellimestaria. Mikko Lehtonen kantaa sitä viittaa, mutta hänen otteensa eivät ole tässä turnauksessa olleet edeltävien tasolla.
Frimanit, matinpalot, seppälät, ohtamaat ja pokat ja muut eurokaukaloiden peruspakit ovat ihan päteviä ja luotettavia puolustamaan, mutta ongelmat alkavat, kun peliä pitäisi saada käyntiin vastustajan paineen alta.
Kiekko jää liian usein pyörimään Suomen päätyyn. Välillä puolustajat joutuvat vain heittämään hätäisen ”siirtokiekon” ränniin. Hyökkäykset eivät lähden soljumaan ja hyökkäyspeli puuroutuu.
Eikä tämä ole enää mikään yhden tai kahden ottelun ongelma. Sama on ollut nähtävissä niin avauspelin rumassa kyykkäyksessä USA:ta vastaan kuin myös Saksa- ja Ranska-otteluissa.
Ruotsi yritti haastaa Leijonia enemmänkin Suomen omilla aseilla: passiivisuudella ja tiiviillä viisikkopuolustuksella. Sitä ottelua Leijonat veikin lähes mielin määrin.
Jos peli menee viivelähtö vastaan trap -asetelmaan, Suomella ei ole hädän päivää ketään vastaan.
Mutta jopa Unkari sai parin erän ajan aiheutettua Suomen pelinavaukselle ongelmia, kun se joskus harvoin sai hieman organisoidun karvauksen aikaan.
Montako hyvin organisoitua ja jouhevasti rakentanutta suorahyökkäystä Suomi sai aikaan Unkaria vastaan kahden ensimmäisen erän aikana? Ei kovin monta. Eikä ole saanut koko turnauksessa – Ruotsi-peliä lukuun ottamatta.
Ja juuri suorahyökkäykset ovat olleet Jalosen Leijonien peruspilari vuosien ajan.
Unkari piinasi Suomea kahden erän ajan.
Leijonilla on alkulohkossa jäljellä vielä ottelut Itävaltaa ja Tanskaa vastaan.
Suomen tahmea alkuturnaus tarkoittanee, että lohkon kärkipaikalle ei ole enää asiaa. Se taas tarkoittaa, että puolivälierässä vastaan tulee joku B-lohkon kolmesta kovasta: Kanada, Tshekki tai Sveitsi.
Jo nyt on selvää, että ensi torstain kohtalonottelusta tulee Suomelle todella kova testi, eikä Leijonat lähde siihen välttämättä edes ennakkosuosikkina.
Murskavoitosta huolimatta Leijonien ympärillä ei ole tässä vaiheessa turnausta ollut vuosiin näin paljon kysymysmerkkejä.
Suomi kohtaa seuraavaksi Itävallan lauantaina kello 16.20.
