Jukka Jalonen käy lauantaina Jyväskylässä ennen Leijonien peliä: ”Oli vähän niin kuin mentävä”

Jukka Jalosesta tulee lauantaina liikuntatieteiden kunniatohtori.

Jukka Jalonen saa lauantaina liikuntatieteiden kunniatohtorin arvonimen.

| Päivitetty

Tampere

Jukka Jalosella on lauantaina edessä poikkeuksellinen pelipäivä, kun hän saapuu Itävaltaa vastaan pelattavaan otteluun viime hetkillä. Jalonen käy ottamassa vastaan Jyväskylän yliopistolla liikuntatieteiden kunniatohtorin arvonimen.

Jalonen palaa Jyväskylästä helikopterilla, sillä aikataulu menee tiukaksi. Tilaisuuden pitäisi loppua noin 14.30 ja Leijonien peli alkaa 16.20.

”Harmi, että se on pelipäivänä, mutta ei voi mitään. Jos sen haluaa, siellä pitää kuulemma olla, muuten olisin tietysti jäänyt tänne peliin. Peliin tulen nytkin, mutta varmaan ehdin aika naftisti ennen matsia”, Jalonen sanoi Unkari-ottelun jälkeen.

Ainakin perjantai-iltana Jalonen uskoi olevansa Leijonien aitiossa lauantain pelin alkuun mennessä.

”Jos en ole, niin aika pian sen jälkeen olen. Ei tässä sota yhtä miestä kaipaa”, Jalonen sanoi.

Jaloselta jää promootion takia väliin ottelupäiväpalaveri, mutta hän sanoo luottavansa muun valmennusryhmän hoitavan sen.

Lähteminen vaati Jalosen mukaan tiedon siitä, että peliinkin ehtii.

”Olisi se ollut vähän tyhmää, että olen pelissä täällä ja sitten jää se kunnianosoitus saamatta. Kysyin voiko sen saada vaikka ei ole paikalla ja sanottiin, että ei. Oli vähän niin kuin mentävä. Eikä siinä sitten mitään, kun kuitenkin kerkiän peliin.”

Unkari-pelissä perjantaina Suomi sai vihdoin maalihanoja auki ja voitti 7–1. Jalonen sanoi Leijonien kulkeneen vaikeuksien kautta voittoon.

”Pari ensimmäistä erää oli vähän väkinäistä. Liikaa yksilöurheilua”, Jalonen sanoi.

Kahden erän jälkeen Suomi johti 2–1, mutta päätöserässä maaleja tuli viisi.

”Kolmannessa erässä homma rauhoittui ja aloimme pelata vähän paremmin yhdessä niin kuin haluamme pelata.”

Jaloselta nähtiin pelissä myös ketjumuutos, kun Kasperi Kapanen ja Joel Armia vaihtoivat paikkoja. Kapanen pelasi sen jälkeen Kaapo Kakon ja Antti Suomelan kanssa. Armian ketjukaverit olivat Juho Lammikko ja Harri Pesonen.

”Taustalla oli se, ettei peli kulkenut. Kolmannessa kulki paljon paremmin”, Jalonen sanoi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat