Mikko Rantanen huuli pyöreänä Nokia-areenassa – ”Lento­koneessa tapahtui jotain”

Mikko Rantanen epäilee, että hänen mailoilleen on tapahtunut jotain lentokoneessa.

Tampere

Viisi peliä, nolla maalia.

MM-kisojen suurin tähti Mikko Rantanen yrittää ja yrittää muttei tahdo millään saada verkkoja tötterölle.

Unkaria vastaan Rantanen todellakin halusi viimein onnistua, sen näki kaikesta. Rantanen laukoi viisi kertaa maalia kohden ja ainakin yhtä monta kertaa ohi.

Välillä Rantasen laukaukset jäivät piippuunkin, mikä on hämmästyttävää. Rantanen takoi NHL:ssä tällä kaudella peräti 55 maalia, mutta Leijonien kotipyhätössä kiekot ovatkin ihmeellisesti pomppineet supertähden lavassa sellaisissa paikoissa, joista hän normaalisti viimeistelee takuuvarmalla otteella.

”Samat mailat minulla ovat käytössä kuin NHL:ssä, mutta ilmeisesti lentokoneessa niille tapahtui jotain”, Rantanen sanoi vilkuilleen samalla epäilevästi mailaansa.

Ei Rantanen perjantai-iltanakaan huonosti pelannut, vaikka maalit jäivät tekemättä. Hän syötti Leijonien seitsemästä maalista kolme. Tarjoilut pelikavereille olivat priimaluokkaa.

”Ketjun muut kaverit näköjään saavat kiekon reppuun, niin minä taidan tästä lähtien yrittää vain löytää heitä syötöilläni”, Rantanen sanoo.

Kolmannen erän aivan loppuhetkillä pelatussa ylivoimavaihdossa Rantanen oli poikkeuksellisen nälkäinen. Hän haki ahnaasti laukaisumahdollisuutta ja pääsikin kokeilemaan peräti neljä kertaa.

Ei tulosta.

”Vähän on ehkä yliyrittämistä. Ensimmäisessä erässähän lähtivät jalatkin alta, kun yritin vetää kiekon laidasta läpi”, Rantanen sanoo.

”Vähän rennommin voisi laukoa.”

Mikko Rantanen metsästää yhä avausmaaliaan.

Rantanen vannottaa, että kaikesta huolimatta tuska ei ole vielä hiipinyt leijonapuseron sisälle.

”Totta kai haluan auttaa joukkuetta maaleilla, se on selvä. Mutta tuskastumista ei tule niin kauan kuin voitamme ja pystyn tekemään jotain muuta, kuten puolustamaan ja antamaan pelikavereille maalisyöttöjä”, Rantanen pohtii.

Maalisyöttöjä Rantanen on tässä turnauksessa antanut jo yhteensä seitsemän kappaletta. Hän on Leijonien sisäisen pistepörssin kärjessä ennen Sakari Mannista (3+3=6).

Rantanen ei ole ainoa, jonka ruuti on ollut märkää. Leijonat on koko joukkueena kärsinyt tässä MM-turnauksessa tehottomuudesta.

Unkaria vastaan avainpelaajista Kasperi Kapanen ja Kaapo Kakko onnistuivat tekemään helpottavat avausmaalit.

”On hyvä juttu, että saimme onnistumisia laajalta rintamalta. Se auttaa meitä varmasti jatkossa.”

Rantanen on silti sitä mieltä, että maalinteossa on yhä tehostamista

”Kahdessa ensimmäisessä erässä meillä oli paikkoja niin perkuleesti, jos näin voi sanoa.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat