Amerikkalaisen jalka­pallon legenda ja näyttelijä Jim Brown on kuollut

87-vuotiaana kuollut Jim Brown on USA:n urheilun legendoja ja tuli tunnetuksi myös näyttelijänä.

Vuonna 2018 Jim Brown puhui medialle tavattuaan Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin.

Amerikkalaisen jalkapallon kunniagallerian jäsen, näyttelijä ja kansalaisoikeusaktivisti Jim Brown on kuollut 87 vuoden iässä, kertoo uutistoimisto AP.

Brownin perheen tiedottajan mukaan Jim Brown kuoli rauhallisesti kodissaan Los Angelesissa.

”Maailmalle hän oli aktivisti, näyttelijä ja jalkapallotähti”, Jim Brownin vaimo Monique Brown kirjoitti Instagramissa.

”Perheellemme hän oli rakastava puoliso, isä ja isoisä. Sydämemme ovat murtuneet.”

Brown oli yksi amerikkalaisen jalkapallon suurista pelaajista ja yksi lajin ensimmäisistä supertähdistä. Brown valittiin NFL-liigan parhaimmaksi pelaajaksi vuonna 1965.

Brown johdatti Cleveland Brownsin mestaruuteen vuonna 1964, ja seuraavana vuonna hän lopetti urheilu-uransa.

Näyttelijänä hän esiintyi yli 30 elokuvassa. Hän näytteli muun muassa Likainen tusina ja Minä päivänä tahansa -menestyselokuvissa.

Brown käytti asemaansa parantaakseen muiden elämiä. Vuonna 1967 hän järjesti Clevelandissa tapaamisen maan parhaimmille mustille urheilijoille. Ryhmä tuki nyrkkeilijä Muhammad Alin taistelua Vietnamin sotaa vastaan.

Myöhemmin hän työskenteli Los Angelesin jengiväkivaltaa vastaan ja perusti järjestön, joka yritti auttaa heikoista oloista tulevia nuoria.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat