Tampere
Itävalta piti Leijonia lauantaina yllättävänkin tiukilla numeroiden valossa miesten jääkiekon MM-kisoissa. Vasta Ahti Oksasen 3–1-maali pari minuuttia ennen loppusummeria varmisti Suomelle täyden pistepotin.
Maansa suurimpiin kiekkolupauksiin kuuluva hyökkääjä Marco Rossi syötti Itävallan ainokaisen, kun hän ryösti kiekon Harri Pesoselta keskialueella. 21-vuotias yllättyi itsekin siitä, ettei Suomi karannut useamman maalin päähän. Rossi kehui Suomea todella hyväksi joukkueeksi pelin jälkeen.
”Pelasimme hyvin, koska emme ajatelleet sitä liikaa. Oli tärkeää, että pelasimme omaa peliämme, emme yliajatelleet ja pidimme hauskaa. Suomi on todella hyvä ja vahva joukkue, mutta rehellisesti, en ajatellut, että pelistä tulisi näin tiukka.”
176-senttinen hyökkääjä pelasi ennakkoluulottomasti ja väänsi maalinedustalla ottelun aikana muun muassa 192-senttisen Joel Armian ja 203-senttisen Marko Anttilan kanssa.
Anttilasta kysyessä Rossin suu vääntyi hymyyn.
”Hän on iso kaveri ja tietää, miten käyttää kehoaan, joten häntä vastaan on vaikea kamppailla.”
Rossi edustaa Itävaltaa ensimmäistä kertaa aikuisten MM-kisoissa, mutta Tampereella kerta ei ole ensimmäinen. Rossi kävi jo noin 10-vuotiaana harjoittelemassa parin viikon pätkän Ilves-junioreiden leirillä.
”Se oli hauskaa, vaikka silloin englantini ei ollut kovin hyvää, koska olin niin nuori. Oli mukavaa olla heidän kanssaan ja tutustua paremmin suomalaiseen jääkiekkoon.”
Pitkän ajan takaa Rossilla ei ole kovin tarkkoja muistikuvia kaupungista, mutta yksi kantapaikka hänellä oli: burgereilla piti käydä Amarillossa.
”Kun olin ensimmäistä päivää täällä nyt, menin samaan paikkaan.”
Viime vuonna Ilveksen silloinen päävalmentaja Jouko Myrrä kävi valmentamassa Rossin kiekkokoulussa Itävallassa. Myrrä kiekkoili pelaajaurallaan kiekkotähden isän Michael Rossin kanssa useita vuosia Itävallassa.
Nuorempi Rossi kehuu vuolaasti Myrrää valmentajana.
”Jos hänet tuntee, tietää, miten hyvä hän on ja millainen hän on. Hän on niin kypsä ja tietää tasan tarkkaan, mistä puhuu. Hän pystyy auttamaan pienienkin asioiden kanssa.”
Myrrän uraa Pohjois-Amerikassa viime kaudet kiekkoillut Rossi on seurannut edelleen ja on toisinaan ollut valmentajaan myös yhteydessä itse.
”On mielenkiintoista nähdä, mitä seuraavaksi tapahtuu, koska hän ei ole enää täällä valmentamassa”, hän sanoi ja lisäsi, että Myrrällä voisi olla kysyntää esimerkiksi Sveitsissä.
Kuka?
Marco Rossi
Vuonna 2001 syntynyt jääkiekkoilija, pelipaikaltaan keskushyökkääjä.
Suuren osan urastaan pelannut Sveitsissä.
Minnesota Wild varasi Rossin NHL:ään vuonna 2020 yhdeksännellä varausvuorolla.
Pelannut 116 AHL-ottelua runkosarjaa Iowa Wildissa tehoin 34+70=104. Päässyt pelaamaan NHL:ssä kahdella kaudella yhteensä 21 ottelua Minnesotassa tehoin 0+1.
MM-kisoissa kerännyt viisi syöttöpistettä.
Edustanut Itävaltaa aiemmin nuorten maajoukkueissa. Toimi kapteenina vuoden 2021 alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa.
Itävalta pelaa toista vuotta putkeen miesten MM-kiekkoa A-sarjassa. Viime vuonna maa nostettiin korkeimmalle tasolle, koska Venäjä ja Valko-Venäjä suljettiin kisoista Ukrainan sodan vuoksi.
Tampereella Itävalta keräsi seitsemässä pelissä seitsemän pistettä ja piti paikkansa A-sarjassa.
Nyt joukkue on hävinnyt kaikki kuusi alkusarjapeliään ja saalistanut vain yhden pisteen Ranskalta. Punavalkoiset päättävät alkusarjaurakkansa maanantaina nousijajoukkue Unkaria vastaan, ja panoksena on todennäköisesti säilyminen korkeimmalla tasolla.
”Tiedämme, mitä voittoon tarvitaan ja meidän on voitettava, jotta säilymme sarjassa. Olemme valmiita siihen peliin”, Rossi uskoi.
Rossille on suuri kunnia pelata maajoukkueessa. Hän kertoi lähtevänsä aina maajoukkueen mukaan, kun siihen on mahdollisuus.