Tampere
Jukka Jalonen päätti yllättäen sekoittaa Leijonien pakkaa lauantain Itävalta-ottelun loppuhetkillä.
Ainoastaan maltillisia ketjumuutoksia läpi turnauksen tehnyt Jalonen räväytti sekoittamalla Leijonien ykkös- ja kakkosvitjat keskenään, kun peliaikaa oli jäljellä vain alle kymmenen minuuttia.
Sanoman MM-toimittajat Ville Touru ja Teemu Suvinen pitävät Jalosen temppua erikoisena ja käyvät asiaa läpi artikkelin yläpuolella olevalla videolla.
Kaksikkoa hämmästyttää eritoten se, miksi Jalonen halusi rikkoa loistavasti toimineen ketjun Kaapo Kakko–Antti Suomela–Kasperi Kapanen.
Ketjumuutosten jälkeen Kapanen siirtyi ykkösketjuun Sakari Mannisen ja Mikko Rantasen rinnalle, ja Teemu Hartikainen otti Kapasen paikan kakkosketjusta.
”Minun mielestäni tämä oli Jaloselta näpäytys ja herätys joukkueelle. Hän halusi näyttää, ettei tällainen taso riitä varsinkaan ykkösketjulla”, Suvinen sanoo.
”Todella outo temppu silti, koska Kakolla ja Kapasella kemiat kohtasivat.”
Touru kertoo olleensa todella hämillään havaittuaan muutokset.
”Minullakin oli sellainen mitä ihmettä -fiilis, kun Suomen paras ketju oli ollut Kakko–Suomela–Kapanen”, Touru sanoo.
Leijonilla on jäljellä vain yksi alkusarjan ottelu, eikä tilanne ole lainkaan stabiili.
”Se on todella yllättävää, ettei yhtään tiedetä, millä ketjuilla Suomi lähtee viimeiseen alkulohkon otteluunsa. Erikoista puljaamista vielä tässä vaiheessa”, Touru sanoo.
Videolla pureudutaan myös Leijonien puolivälieränäkymiin.
Leijonat pelaa alkulohkon viimeisen ottelun tiistaina kello 20.20 alkaen Tanskaa vastaan.