Keski-Amerikassa El Salvadorin valtio oli sunnuntaina sokkitilassa sen jälkeen, kun kaksitoista ihmistä kuoli ja sadat loukkaantuivat jalkapallostadionin tungoksessa. Maan presidentti on luvannut tutkintaa katastrofin syistä.
Viranomaisten alustavien raporttien mukaan murskaavan tungoksen aiheuttivat fanit, jotka yrittivät väkisin tunkeutua 35 000 katsojaa vetävällä Cuscatlan-stadionille, jossa oli alkamassa pääkaupunki San Salvadorin paikallisottelu Alianzan ja FAS:n välillä.
Ottelu keskeytettiin, kun pelastustyöntekijät evakuoivat ihmisiä stadionilta.
Kannattajat saivat apua ja hoitoa vammoihinsa kentällä kaaoksen jälkeen.
Pelastusviranomaisten tiedottajan mukaan yli 500 ihmistä hoidettiin erilaisten vammoja takia, ja viranomaisten mukaan yhteensä 88 ihmistä joutui sairaalahoitoon.
Vaarallinen tungos alkoi tiedottajan mukaan sillä hetkellä, kun yksi stadionin porteista kaatui. Sen seurauksena ihmiset pakkautuivat yhteen.
Katastrofista selviytynyt Fredy Alexander Ruiz sanoi traumatisoituneensa nähtyään ihmisiä maassa kuolleena.
Tungos alkoi pian ottelun alkamisen jälkeen.
”Päälläni oli viisi ihmistä, jotka tukahduttivat minua. Luojan kiitos, onnistuin tarttumaan poliisin jalkaan, ja hän ja ystäväni vetivät minut turvaan”, Ruiz kertoi uutistoimisto AFP:n mukaan.
El Salvadorin presidentin Nayib Bukelen mukaan viranomaiset tutkivat tapahtunutta ja vastuulliset saisivat rangaistuksensa.
”Kaikki ovat tutkinnassa: joukkueen, johtajat, stadion, lipunmyyjät, liiga ja liitto”, Bukele sanoi Twitterissä.
”Syylliset eivät jää rankaisematta.”
Selviytyjä Sandra Guzman kuvaili stadionin kaaosta.
”Valtava määrä ihmisiä kaatui päälleni. En voinut edes hengittää”, Guzman, 40, kertoi AFP:lle sunnuntaina lähdettyään sairaalasta.
Hän oli sillä portilla, joka kaatui.
”Ihmiset työnsivät minua eteenpäin. Minulla ei ollut mitään mahdollisuutta perääntyä.”
”Pyörryin ja heräsin seuraavan kerran sairaalassa.”
El Salvadorin jalkapalloliitto sanoi tiedotteessaan olevansa syvästi pahoillaan tapahtumista. Tapahtuman takia kaikki jalkapallo kansallisella tasolla on toistaiseksi keskeytetty.
Edellinen vastaavan kaltainen stadiononnettomuus tapahtui seitsemän kuukautta sitten Indonesian Malangissa, jossa 135 ihmistä kuoli stadionin hallitsemattomassa väentungoksessa.