Sam Allardyce pilaili ero­tuomarin kustannuksella: tarjosi löytämäänsä seteliä

Leedsin päävalmentaja Sam Allardyce hauskuutti erikoisella tavalla sunnuntain ottelussa.

Sam Allardyce näytti pitelevän myös lompakkoa ottelun aikana.

Jalkapallon Valioliigassa putoamista vastaan kamppailevan Leedsin päävalmentajalla Sam Allardycella ei ole ainakaan pilailuvietti loppunut.

Sunnuntaina Leeds kohtasi vieraskentällä West Hamin. Kesken ottelun Allardyce havaitsi kentän reunalla viiden punnan setelin. Hän noukki setelin maasta ja yritti tarjota sitä neljännelle erotuomarille Andrew Madleylle.

Madley huiski Allardycen pois mutta myös nauroi tilanteelle. Allardyce ja Leedsin apulaisvalmentaja Karl Robinson naureskelivat tapaukselle hyvinkin antaumuksella. Samalla Allardyce sujautti setelin taskuunsa.

Muun muassa Australiassa Valioliigaa näyttävä Optus Sport julkaisi tapauksesta videon Twitterissä.

Sosiaalisessa mediassa Allardycen tempaus on kerännyt runsaasti sympatiaa. Tilannetta on kuvattu muun muassa hilpeäksi ja Allardycea legendaksi.

Leedsillä sen sijaan on tiukat paikat, sillä joukkue on putoamisviivan alapuolella, kun yksi ottelu on enää pelaamatta. Eroa viivan yläpuolella olevaan Evertoniin on kaksi pistettä.

Sunnuntaina Leeds hävisi West Hamille 1–3.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat