Röyhkeä temppu toi hurjan sakon ranskalais­pelaajalle

Hugo Gastonin epäurheilijamaiset temput toivat muhkea sakon.

Hugo Gastonin pelit eivät ole sujuneet tänä vuonna.

Ranskalainen tennispelaaja Hugo Gaston sai peräti 72 000 euron sakon röyhkeästä tempustaan Madridin turnauksessa huhtikuussa. Alun perin sakoksi määrättiin 144 000 euroa, mutta se puolitettiin tietyin ehdoin.

Gastonin temppu nähtiin ottelussa Kroatian Borna Ćorićia vastaan. Gaston syötti ollessaan tappiolla avauserässä lukemin 3–5. Ćorić sai murtopallon ja oli juuri lyömässä ratkaisevan lyönnin, kun Gaston heitti taskustaan toisen pallon kentälle.

Sääntöjen mukaan tuomari voi määrätä pisteen pelattavaksi uudestaan, jos hän tulkitsee toisen pallon vaikuttaneen tilanteeseen. Gastonin tempusta ainoa seuraus oli kuitenkin muhkea sakko. Hän hävisi ottelun suoraan kahdessa erässä.

Gaston, 22, on ansainnut tällä kaudella noin 112 000 euroa. Hän on voittanut ATP-kiertueella vain kaksi ottelua ja hävinnyt viisi. Uran korkein ATP-sijoitus on viime heinäkuun 58.

Sakosta uutisoi muun muassa BBC, jonka mukaan ATP-kiertue perustelee isoa sakkoa Gastonin toistuvalla epäurheilijamaisella käytöksellä.

”ATP:n sääntöjen mukaan sakko kaksinkertaistuu jokaisesta samanlaisesta rikkeestä”, ATP:n tiedotteessa todetaan. Rike oli Gastonille jo kauden neljäs.

Sakon puolittamisen ehtona on se, että Gaston ei syyllisty epäurheilijamaiseen käytökseen 12 kuukauden aikana. ATP-listalla sijalla 108 olevalle pelaajalle on myönnetty villi kortti Ranskan avoimiin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat