Suomi–Tanska 7–1
Suomen jääkiekkomaajoukkue päätti MM-kisojen alkulohkonsa 7–1-voittoon Tanskasta.
Tiistai-illan kamppailu oli panokseton sekä Suomelle että Tanskalle. Jo ennen ottelua oli tiedossa, että Suomi sijoittuu alkulohkonsa kolmanneksi ja kotimatkalle joutuva Tanska viidenneksi.
Myös Leijonien puolivälierävastus selvisi aiemmin, kun Kanada kukisti alkuillan ottelussa Tšekin 3–1 ja sijoittui alkulohkonsa kakkoseksi. Suomi ja Kanada kohtaavat Tampereella torstaina kello 20.20.
Suomi paketoi Tanska-ottelun varsin nopeasti iskemällä kahdesti reiluun kolmeen ja puoleen minuuttiin. Kapteeni Marko Anttila ohjasi Nikolas Matinpalon viivalaukauksen ilmasta George Sørensenin taakse ja Atte Ohtamaa päätti komean hyökkäyksen maaliin Mikko Rantasen ja Sakari Mannisen tarjoilusta.
Myös Leijonien kolmas osuma syntyi puolustajan lavasta, kun Ville Pokka ohjasi pakkiparinsa Mikael Seppälän lämärin ohi Sørensenin.
Hannes Björninen iski 4–0 toisen erän alussa Harri Pesosen syötöstä, Juho Lammikko naulasi 5–0 alivoimalla viisi minuuttia ennen erätaukosummeria ja Kasperi Kapanen 6–0 läpiajosta vielä tämän jälkeen.
Matinpalon lämäri vei Leijonat päätöserän alussa jo 7–0-johtoon. Nikolaj Ehlers yllätti Emil Larmin jo 12 sekuntia myöhemmin ja laukoi päätöslukemat 7–1.
Suomen ja Kanadan edellinen kohtaaminen MM-jäillä on ikimuistoinen. Leijonat kaatoi Kanadan viime kevään MM-finaalissa Sakari Mannisen jatkoaikamaalilla 4–3 ja voitti neljännen MM-kultansa.
Keväällä 2021 Suomi kaatoi Kanadan alkulohkossa, mutta hävisi finaalin jatkoajalla 2–3 Nick Paulin osumalla. Maailmanmestaruus oli vaahteranlehtipaidoille jo 27:s.
Suomi ja Kanada ovat kohdanneet MM-finaalissa kolmesti peräkkäin, sillä maat iskivät yhteen myös Leijonille sensaatiokullan tuoneena keväänä 2019. Koronapandemia esti vuoden 2020 kisojen pelaamisen.
Tänä keväänä kaksikon finaali jää toteutumatta, kun vain toinen joukkueista jatkaa torstain jälkeen unelmansa tavoittelua.
Ohjelma
Puolivälierät
25.5. kello 16.20: Yhdysvallat–Tšekki (Tampere)
25.5. kello 16.20: Sveitsi–Saksa (Riika)
25.5. kello 20.20: Kanada–Suomi (Tampere)
25.5. kello 20.20: Ruotsi–Latvia (Riika)
Alkulohkot:
Tampere: 1) Yhdysvallat, 2) Ruotsi, 3) Suomi, 4) Saksa, 5) Tanska, 6) Ranska, 7) Itävalta, 8) Unkari.
Riika: 1) Sveitsi, 2) Kanada, 3) Latvia, 4) Tšekki, 5) Slovakia, 6) Kazakstan, 7) Norja, 8) Slovenia.
HS seurasi ottelua hetki hetkeltä. Seuranta löytyy tämän jutun alaosasta.