Tampere
Viime perjantaina Nokia-areenassa vallitsi kiusallinen tunnelma. Suomi pelasi jääkiekon MM-kotikisojen ottelua, mutta tunnelmaa ylläpitivät vastustajan kannattajat.
Näin asian ei pitäisi olla, mutta totta se on. Unkarin satapäinen fanijoukko piti kotiyleisöä kovempaa mekkalaa Nokia-areenassa.
Unkarin fanit ovat pitäneet ääntä Tampereella.
Leijonien epävirallisen faniryhmän Witosketjun mukaan syy on selvä.
Leijonien faneilla ei ole tässäkään turnauksessa fanikatsomoa eikä siksi organisoitua kannatustoimintaa peleissä, mikä latistaa tunnelmaa. Tämä ärsyttää kannattamisesta kiinnostuneita Leijonien faneja yli kaiken.
Unkarin äänekkäät fanit olivat puolestaan kerääntyneet yhteen katsomonosaan seisomaan ja huutamaan.
"Olemme useaan kertaan kysyneet liitosta mahdollisuutta fanikatsomoon, mutta he ovat sanoneet, ettei se ole heidän ydinliiketoimintaansa eli ei käytännössä kiinnosta yhtään”, Witoskejun jäsen Kimmo Kallunki sanoo.
Kimmo Kallunki, Petri Kivelä (Pätkä), Levy-Ilkka ja Jarmo Karjalainen kiertävät MM-kisoja innokkaasti.
Jopa Jääkiekkoliiton entinen puheenjohtaja Kalervo Kummola sanoi vastikään, että fanikatsomon perustamista Leijonien maaotteluihin täytyisi ainakin harkita, koska tunnelma kotikisoissa voisi olla parempikin.
MM-kisojen pääsihteeri Heikki Hietanen ei enää työskentele Jääkiekkoliitossa mutta vastaa fanien kritiikkiin koskien käynnissä olevaa MM-turnausta.
”Heillä saa tietysti olla oma mielipiteensä. Meidän kokemuksemme maaotteluista, maakunnissakin kun olemme pelanneet, on se, että yleensä seisomakatsomot jäävät tyhjiksi ja istumapaikat menevät ensimmäisenä”, Hietanen sanoo ja jatkaa:
"Jääkiekon MM-kisoissa peleihin lähdetään yleensä enemmän perheiden ja kaveriryhmien kanssa kuin faniryhminä. Pelejä on myös paljon lyhyessä ajassa, joten ehkä faniryhmät eivät helposti muodostu. Ihmisiä on kuitenkin paljon toisilta paikkakunnilta”, Hietanen sanoo.
Hietasen mukaan MM-organisaatiolla oli tänä keväänä ollut yritystä.
”Olimme yhteydessä Ilveksen ja Tapparan faniryhmiin ja kyselimme kiinnostusta fanitoimintaan Leijonien peleihin.”
”Mutta kiinnostuneista ei olisi saatu kasaan fanikatsomoa”, Hietanen sanoo.
Hänen mukaansa kaikkien liigaseurojen virallisille faniryhmille myös tarjottiin lippujen etuosto-oikeutta ennen julkisen lipunmyynnin aloittamista, mutta lippuja meni vain muutamia kappaleita.
”Ei fanikatsomoa voi olla mahdotonta toteuttaa Nokia-areenaan, koska se onnistuu liigapeleissäkin
Witosketjun jäsenten mukaan heitä MM-organisaatio tai Jääkiekkoliitto eivät ole lähestyneet.
”Jos meihin oltaisiin yhteydessä, niin olisimme heti mukana fanitoiminnassa. Tiedän monta muutakin epävirallista ryhmää, jotka lähtisivät mukaan”, Kimmo Kallunki sanoo.
"Ei meille faneille tarvitsisi lippuja ilmaiseksi antaa, siitä ei ole kyse. Faniporukasta suurin osa olisi varmasti valmis maksamaan ainakin 70–100 euroa lipusta.”
Witosketjussa on tällä hetkellä 22 jäsentä, mutta puuhamiehet uskovat, että toiminta kasvaisi nopeasti, jos fanikatsomo pantaisiin pystyyn.
”Yhden katsomonosan saisimme varmasti täyteen. Kysyjiä fanitoimintaan riittää koko ajan”, Kallunki komppaa.
"Ei fanikatsomoa voi olla mahdotonta toteuttaa Nokia-areenaan, koska se onnistuu liigapeleissäkin”, Levy-Ilkaksi esittäytyvä Witosketjun jäsen sanoo.
Harkittiinko fanikatsomoa tänä vuonna, Heikki Hietanen?
”Viime vuonna jo mietimme sitä ja nyt taas. Varsinaista kiinnostusta ei miltään taholta tullut. Näin jälkikäteen tietysti joku olisikin voinut olla kiinnostunut”, Hietanen vastaa.
”Ymmärtäisin kritiikin, jos joku voisi sanoa, että Suomen peleissä on ollut huono tunnelma. Se on ollut aivan hyvä”, Hietanen kokee.
Heikki Hietanen on MM-kisojen pääsihteeri.
Hiltusen mielestä suomalaisilla on omanlaisensa tyyli kannustaa.
”Fanikulttuuria on niin erilaista. Kerroin viime vuonna Franz Reindlille (saksalainen IIHF:n hallituksen jäsen) median arvostelevan meitä siitä, ettei täällä ole meteliä ja laulua. Hän sanoi arvostavansa suomalaista fanikulttuuria, jossa katsotaan peliä ja eletään siinä mukana mutta jossa kannustaminen ei ole jatkuvaa laulamista ja heilumista”, Hietanen kertoo.
”Minä uskon, että MM-peleihin lipun ostaneet katsojat haluavat nauttia pelistä ja tapahtumasta.”
Witosketjun jäsenet ovat eri mieltä.
”Häviämme valtavasti muiden joukkueiden faneille”, Kallunki sanoo.