Yksiönsä eteisen lattialla maatessaan Jonne Kunnaksen mielessä jyskytti ahdistus. Ei hän sillä hetkellä pelännyt kuolemaa mutta tajusi, että jotain oli pahasti vialla. Samanlaisia paniikin tunteita hän oli kokenut jalkapallo-otteluiden jälkeen valmentamansa joukkueen hävittyä, mutta nyt tunne oli miljoona kertaa voimakkaampi.
Jonne Kunnas vietti pahimpina aikoinaan paljon vapaa-aikaansa puistoissa, kun kotiin meneminen pelotti.
Minä olen se, joka hajoaa
Jonne Kunnas halusi antaa kaikkensa ja tehdä parhaansa, mutta onnistumisen taakasta kasvoi tuhon kierre. ”Ei tässä tarinassa ole mitään kovin hienoa.”