Jääkiekon MM-kisoissa voitosta voittoon kulkenut Sveitsi kohtasi parempansa lohkovaiheen päätösottelussaan. Riiassa pelatussa tiistai-illan ottelussa kotijoukkue Latvia kukisti Sveitsin jatkoaikavoitolla maalein 4–3.
Ottelu oli merkityksetön Sveitsille, joka oli jo varmistanut lohkovoittonsa. Sen sijaan Latvia tarvitsi vähintään pisteen, jotta se selviytyisi pudotuspeleihin. Pisteitä tuli lopulta kaksi, mikä nostaa Latvian lohkokolmoseksi.
Yllätysvoiton myötä Slovakia jää pudotuspelien ulkopuolelle. Lisäksi Latvian kolmossija tarkoittaa sitä, että Ruotsin joukkue pakkaa laukkunsa Tampereella ja matkustaa Riikaan. Ruotsi sijoittui Tampereen lohkossa toiseksi ja pelaa torstai-iltana puolivälierissä Latviaa vastaan.
”Erittäin jännittävä tehtävä. Latvialaisilla on viisi peräkkäistä voittoa, ja he näyttivät Sveitsi-ottelussa, että he pelaavat intohimoisesti fanien kannustaessa. Pakkaamme ja valmistaudumme torstain otteluun”, Ruotsin päävalmentaja Sam Hallam totesi Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n mukaan.
Kaikki puolivälierät pelataan torstaina:
Kello 16.20 Yhdysvallat–Tšekki (Tampere)
Kello 16.20 Sveitsi–Saksa (Riika)
Kello 20.20 Kanada–Suomi (Tampere)
Kello 20.20 Ruotsi–Latvia (Riika)
Välierät pelataan lauantaina kello 14.20 ja kello 18.20. Pronssiottelu pelataan sunnuntaina kello 15.20 ja loppuottelu kello 20.20. Välierät ja mitalipelit pelataan Tampereella.
Lue lisää: Suomi murskasi Tanskan – puolivälierissä odottaa kolmesta edellisestä finaalista tuttu Kanada