Leijonien vastustaja MM-jääkiekon kohtalonottelussa on vaikeammasta päästä eli Kanada.
Kanada tulee vastustajaksi jo nyt, koska Suomi oli Tampereella pelatussa alkulohkossa kolmas ja Kanada Riiassa pelatussa lohkossa toinen.
Voittaja pelaa seuraavan kerran lauantaina välierissä, finaali ja pronssiottelu pelataan sunnuntaina.
HS koosti asiat, jotka illan pelistä pitää tietää.
Miten Suomella on kulkenut?
Leijonien otteet MM-turnauksessa ovat olleet ajoittain tahmeita, mutta suunta on ollut parempaan. Silti Leijonien oma pää on vuotanut enemmän kuin aiemmin Jukka Jalosen valmennuskaudella.
Lohkovaiheen lopuksi Leijonat sai 7–1-murskavoiton Tanskasta ja onnistumisia useille pelaajille. Kokoonpanossa olleista hyökkääjistä vain Coloradon supertähti Mikko Rantanen on yhä ilman maalia.
Leijonat on ollut vastustajaansa hieman parempi sekä ylivoimalla että alivoimalla. Huolenaihe on se, että turnauksen avauspelissä Leijonat ei pystynyt vastaamaan toisen pohjoisamerikkalaisen joukkueen Yhdysvaltojen kovaan luisteluvoimaan ja paineeseen. Kanadaa vastaan Suomi ei ole pelannut.
Turnauksen alussa pohdittiin paljon myös sitä, miten otteluohjelma tukee Suomen valmistautumista Kanada-peliin. Lohkosta meni jatkoon neljä joukkuetta, ja Suomi kohtasi muut jatkoon menijät eli Saksan, Ruotsin ja Yhdysvallat heti kolmessa ensimmäisessä pelissään. Viime viikon maanantain jälkeen Suomi on pelannut vain sellaisia joukkueita vastaan, jotka ovat jo pakanneet laukut ja lähteneet kotiin.
Leijonat juhli Hannes Björnisen maalia ottelussa Tanskaa vastaan.
Onko Kanada vakuuttanut?
Myös Kanada on ailahdellut turnauksessa. Sekä Slovakia että Norja nappasivat pisteitä Kanadaa vastaan jatkoajoille venyneissä otteluissa. Lohkon voittaneelle Sveitsille Kanada hävisi selkein lukemin.
Lohkon loppuun Kanada pelasi vahvan pelin ja voitti Kari Jalosen valmentaman Tšekin. Tampereelle keskiviikkona saapunut Jalonen kehui erityisesti Kanadan puolustuspeliä, jonka murtamiseen hänen joukkueensa löysi keinoja vain ajoittain.
Vaikka jääkiekon mahtimaan suurimmat tähdet eivät ole MM-kisoissa, on joukkue pullollaan NHL:ssä rutinoituneita kiekkoilijoita. Eräs mielenkiintoisimmista pelaajista tulee kuitenkin NHL:n ulkopuolelta. Isokokoista keskushyökkääjää Adam Fantillia on povattu ensi kesän varaustilaisuudessa toiseksi varaukseksi, heti superlupaus Connor Bedardin jälkeen.
18-vuotias Adam Fantilli on yksi Kanadan mielenkiintoisimmista pelaajista.
Ketkä ovat Leijonien ratkaisupelaajia?
Suomen joukkueen osalta iso kysymys on ollut se, milloin Mikko Rantanen saa maalihanansa auki. Katseet kääntyvät kisojen suurimpaan NHL-tähteen myös tänä iltana. Selvää on, että Teemu Hartikaisen ja Rantasen vääntövoima ei lopu Kanadaa vastaan.
Sakari Manninen on ratkaissut Leijonille kaksi tärkeää peliä jatkoajalla, ensin puolivälierän Ruotsia vastaan 2019 ja sitten MM-finaalin Kanadaa vastaan viime keväänä. Ei kahta ilman kolmatta?
Ehyin koostumus Suomella on silti viime peleissä ollut kakkosketju, jossa hyökkäävät Kasperi Kapanen, Antti Suomela ja Kaapo Kakko. Puolustuksessa Mikko Lehtosen rooli on hyökkäyssuuntaan valtava, kun useampi kiekollinen puolustaja joutui jättämään kisat väliin.
Miten pelataan, jos tarvitaan jatkoaika?
Jatkoaika tarvitaan, jos ottelu on kolmen erän jälkeen tasan. Sääntöjen mukaan jatkoajan pituus on tässä vaiheessa turnausta kymmenen minuuttia. Kentällä on molemmilla joukkueilla kolme kenttäpelaajaa ja maalivahti. Kolmannen erän ja jatkoajan välissä on kolmen minuutin tauko.
Jatkoaika päättyy heti, kun jompikumpi joukkueista onnistuu maalinteossa.
Jos jatkoajalla ei tehdä maalia, ratkaistaan voittaja rangaistuslaukauksilla. Molemmilla joukkueille on ensin viisi laukojaa. Jos tilanne on sen jälkeen tasan, haetaan ratkaisua yksi laukojapari kerrallaan, kunnes toisen joukkueen yrittäjä onnistuu ja toisen epäonnistuu.
Viiden ensimmäisen laukojan aikana sama pelaaja ei voi yrittää maalia kuin kerran. Jatkopareissa sama pelaaja voi tulla uudestaan laukomaan ja samaa pelaajaa voi käyttää halutessaan ilman rajoituksia.
Miten Leijonat on pärjännyt viime vuosien MM-kisoissa?
Suomi on ollut MM-kisojen kestomenestyjä viime vuodet. Orastava kultaputki on tällä hetkellä kahden turnauksen mittainen, kun Leijonat voitti sekä olympiakullan että MM-kullan viime vuonna. Finaaliputki lähti jo 2019 Bratislavan MM-kullasta, 2021 Leijonat voitti MM-hopeaa. Vuonna 2020 ei pelattu koronapandemian takia.
Edellisen kerran Suomi on pudonnut arvokisoissa puolivälierissä vuonna 2018, kun Sveitsi päätti Leijonien turnauksen.
Joukkueessa on myös kultamagneetti. Harri Pesonen on pelannut Leijonissa urallaan kolmet arvokisat: MM-kisat 2019 ja 2022 sekä olympialaiset 2022. Pesonen ei ole koskaan poistunut arvokisoista ilman kultamitalia. Sekin putki on nyt katkolla.
Mistä pelin näkee?
Leijonien pelejä näyttää MTV. Tämän päivän ottelun studio-osuus alkaa kello 20.00. Myös maksukanava C More Sport 1 näyttää ottelun. Maksullisella puolella ennakkostudio alkaa jo kello 19.30.
Leijonien tähtipelaaja Mikko Rantanen on yhä ilman maalia.