Suomen ottelut jääkiekon MM-turnauksessa päättyivät valtavaan pettymykseen torstaina. Kanada oli maalipaikoissaan armottoman tehokas ja nujersi Leijonat puolivälierässä lukemin 1–4.
Ottelun loppulukemat eivät kerro kaikkea ottelutapahtumista. Suomi loi lukuisia loistopaikkoja, mutta maalinteosta puuttui terävyys ja päättäväisyys. Näin Kanada eteni täyden Nokia-areenan pettymykseksi välieriin.
Ensimmäisen erän jälkeen Suomi oli tappiolla maalein 0–1. Leijonat hallitsi erää, mutta Kanada iski vastahyökkäyksestä. Jack Quinnin laukaus lipsahti hieman helposti maalivahti Emil Larmin patjan alta verkkoon ajassa 7.12.
Larmi pelasti myös pari kertaa Suomen mainioilla torjunnoilla.
Suomi pääsi yrittämään ylivoimalla kahdesti, mutta tulos jäi laihaksi. Etenkin ykkösketjulla Mikko Rantanen–Sakari Manninen–Teemu Hartikainen jäi paljon parannettavaa.
Toisessa erässä Suomi loi lukuisia maalipaikkaa, mutta ainoan osuman teki Kanada. Vastahyökkäyksestä, kuinkas muuten. Jake Neughbours tarjoili, ja Samuel Blais sivalsi kiekon yläkulmaan ajassa 30.45.
Erän loppupuolella Kaapo Kakko ja Kasperi Kapanen pääsivät huippupaikkoihin. Kakko pääsi läpiajoon, mutta veivasi kiekkoa niin kauan, että ajautui ohi maalista.
Hetkeä myöhemmin oli Kapasen vuoro yrittää, mutta laukaus avopaikasta jäi liian matalaksi ja päätyi mainiosti torjuneen Samuel Montembeaultin patjaan.
Kolmanteen erään päävalmentaja Jukka Jalonen sekoitti ketjukoostumuksia. Hartikainen siirtyi kakkoseen, ja Kakko nostettiin ykköseen. Ahti Oksanen siirtyi kolmoseen ja Harri Pesonen nelosketjuun.
Verkko heilui kuitenkin taas omassa päässä. Erä ehti vanheta vain 2.54, kun MacKenzie Weegar tarjoili poikittaissyötön, ja Michael Carcone laukoi heittäytyvän Larmin yli kiekon verkkoon.
Maalin jälkeen Kanada keskittyi heittämään kiekkoa pois omalta alueelta ja pelaamaan varman päälle jokaisen tilanteen.
Lopulta Suomi sai maalitilin auki, kun Hartikainen survoi kiekon verkkoon ajassa 56.52 Leijonien pelatessa ilman maalivahtia.
Seuraavan maalin teki kuitenkin Kanada, kun Tyler Toffoli laukoi kiekon tyhjään verkkoon.
Tampereen ensimmäisessä ottelussa Yhdysvallat hallitsi ottelua alusta loppuun ja eteni välieriin 3–0-voitolla. Ottelun voimasuhteista kertoo hyvin laukaukset maalia kohti, jotka Yhdysvallat vei murskalukemin 34–15.
Riiassa Saksa puolestaan järjesti jättiyllätyksen, kun se kaatoi vakuuttavasti esiintyneen B-lohkon voittajan Sveitsin lukemin 3–1.
Saksa iski ratkaisun toisessa erässä. Joukkue pääsi pelaamaan neljä minuuttia putkeen ylivoimaa, mutta verkko ei heilunut. Pari minuuttia ylivoiman päättymisen jälkeen John Peterka teki 2–1-osuman ajassa 37.51. Vain 36 sekuntia myöhemmin Nico Sturm viimeisteli loppulukemat alivoimalla.
Yhdysvallat ja Saksa kohtaavat välierässä lauantaina.
Toisessa välierässä kohtaavat Kanada ja Latvia, joka yllätti Ruotsin Riiassa lukemin 3–1.