Varas yllätti Amanda Harkimon ja vei tuhansien eurojen edestä tavaraa

MM-kotikisojen dj Amanda Harkimo joutui varkauden uhriksi.

Amanda Harkimo työskentelee Tampereen MM-kisoissa dj:nä.

Tampere

Jääkiekon MM-kisoissa kiekkokansaa Tampereella viihdyttävän dj:n Amanda Harkimon kisaviikko sai ikävän käänteen.

Harkimo joutui pitkäkyntisen tai pitkäkyntisten uhriksi torstain vastaisena yönä. Harkimo oli ystävänsä kanssa kuvaamassa videota Instagramiin Tampereen keskustan pääkadulla. Harkimo laski laukkunsa maahan kuvaussession ajaksi. Kun klippi oli saatu purkkiin, laukku oli hävinnyt.

”Meitä oli yhteensä kolme kaveria, eikä kukaan meistä nähnyt laukun häviämistä. Viereisellä kadulla näimme pyyhkeen, joka oli ollut laukun päällä. Varkaat olivat selkeästi lähteneet sinne suuntaan”, Harkimo kertaa Sanomille.

Tapahtuneen jälkeen Harkimo soitti paikalle poliisit, joiden kanssa hän teki rikosilmoituksen.

”Soitin heti 112:een. Poliisit aikovat katsoa videoita, jos sieltä löytyisi se tyyppi, mutta tähän asti ei ole ainakaan tärpännyt.”

Voron tai vorojen matkaan lähti aimo annos Harkimon omaisuutta.

”Tavaraa katosi varmaan sellaisen 7 000 euron edestä”, Harkimo laskeskelee.

Harkimo kertoi, että Louis Vuittonin laukussa oli meikkilaukku, meikkejä, Macbook Pro -läppäri, aurinkolasit, lompakko, passi, luottokortit sekä kahdet luurit.

”Mä nyt aina kannan omaisuuttani mukana. Laukku painaa aina sellaiset parikymmentä kiloa”, Harkimo sanoo.

Harkimon kisarupeama jatkuu ikävästä käänteestä huolimatta.

Hän on torstaina töissä MM-kisojen virallisella fanialueella. Nokia-areenassa Harkimon työt dj:nä jatkuvat mitalipeleissä.

”Onneksi varastetussa laukussa oli mun varaläppäri, niin työt jatkuvat normaalisti, mutta enää ei ole meikkejä! Kuoletin kaikki kortit, mutta toivottavasti passia ei käytetä väärin. Tästä tuli todella paljon ylimääräistä säätöä”, Harkimo tuhahtaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat