Leijonien ensikertalainen solmi NHL-sopimuksen kesken MM-turnauksen

Nikolas Matinpalon sopimus on yksivuotinen.

Nikolas Matinpalon ura jatkuu Pohjois-Amerikassa.

Ensimmäistä MM-turnaustaan Leijonissa pelaava Nikolas Matinpalo on tehnyt NHL-sopimuksen Ottawa Senatorsin kanssa.

Kanadalaisseura kertoi Twitter-tilillään solmineensa yksivuotisen tulokassopimuksen 24-vuotiaan puolustajan kanssa.

Kontrahti on kaksisuuntainen, joten Matinpalon tie saattaa syksyllä viedä myös AHL-seura Belleville Senatorsin paitaan.

Espoosta lähtöisin oleva EPS:n ja Bluesin kasvatti pelasi viime kaudella Porin Ässissä. 190-senttinen puolustaja summasi 51 otteluun 7+9=16 pistettä.

Matinpalolla ei ollut NHL-varausta.

Ottawan GM Pierre Dorion hehkutti Matinpalon tuovan lisää syvyyttä Senatorsin puolustukseen.

”Hän otti ison askeleen päättyneellä kaudella. Kokonaisvaltainen pelaaminen kehittyi reippaasti lyhyessä ajassa”, Dorion kehui Ottawan verkkosivuilla.

”Hän on iso ja ulottuva. Hän on myös erittäin hyvä kiekonliikuttaja, joka pelaa ja kamppailee määrätietoisesti, mikä on tehnyt hänestä luotettavan puolustajan.”

Suomen nelosketjun takalinjoilla MM-jäillä luutinut Matinpalo iski seitsemään alkusarjan otteluun yhden maalin ja alusti kaksi osumaa.

Lue lisää: Ässien maajoukkuepakki ihailee Sanna Marinia – ”Politiikka ei liity tähän mitenkään”

Lue lisää: Jukka Jalonen käänsi Kanadan vahvuuden päälaelleen – muistutti Mikko Rantasen saldon toisesta puolesta

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat