Paralympia­komitea aloittaa muutos­neuvottelut – taustalla miljoonatuen unohtaminen

Muutosneuvotteluissa keskustellaan työntekijöiden lomauttamisesta arviolta enimmillään 90 päivän ajaksi.

Paralympiakomitea nimeää Suomen joukkueen paralympialaisiin. Kuva Tokion paralympialaisten avajaisista 2021.

Suomen Paralympiakomitea tiedotti perjantaina käynnistävänsä muutosneuvottelut, joiden avulla järjestö tavoittelee tänä vuonna 125 000 euron säästöjä.

Muutosneuvotteluissa keskustellaan työntekijöiden lomauttamisesta arviolta enimmillään 90 päivän ajaksi.

Neuvottelujen taustalla on Paralympiakomitean vaikea taloudellinen tilanne. Järjestö ei saa tänä vuonna opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) apurahaa, koska pääsihteeri Riikka Juntunen jätti avustushakemuksen päivän myöhässä eikä sitä otettu käsittelyyn.

Saamatta jäänyt avustus on noin kahden miljoonan euron suuruinen. Valtion yleisavustus on kattanut Paralympiakomitean budjetista kaksi kolmasosaa.

Olympiakomitea kertoi jo helmikuussa ohjaavansa saamastaan summasta 400 000 euroa vammaisurheilun tukemiseen.

Paralympiakomitea laati kolmen kohdan suunnitelman talousahdingosta selviytymiseen. Se koostuu julkisen puolen rahoitusratkaisuista, ulkopuolisesta rahoituksesta sekä toiminnasta tehtävistä säästöistä, joihin muutosneuvottelut liittyvät.

Ulkopuolinen rahoitus pitää sisällään Maailman arvokkain pelipaita -kampanjan, joka on Paralympiakomitean mukaan tuottanut jo 250 000 euroa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat