Mestarivalmentaja Kai Suikkanen katosi Suomen jääkiekosta täysin – kertoo nyt, mitä hänelle tapahtui

TPS:n sen edelliseen kiekkomestaruuteen 2010 valmentanut Kai Suikkanen ei haikaile takaisin Suomeen.

Kai Suikkasen kävi Tampere-talolla 20. toukokuuta.

Kokenut jääkiekkovalmentaja Kai Suikkanen on pysynyt viime vuodet poissa suomalaisotsikoista.

Mitä TPS:ssa kaudella 2009–10 Suomen mestaruuden sekä Pelicansissa 2011–12 SM-hopeaa saavuttaneelle konkarille nykyään oikein kuuluu?

Suikkanen, kesäkuussa 64, on valmentanut ja viihtynyt viime vuodet ulkomailla ensin italialaisessa Bolzanossa, sitten itävaltalaisessa Dornbirnissä ja viimeksi joulukuusta 2022 hiljattain päättyneen kauden loppuun saksalaisessa Augsburgissa.

”Tällä hetkellä en tiedä yhtään, mitä teen ja mihin suuntaan seuraavaksi. Kaikki on toistaiseksi avoinna”, Turusta puhelimitse tavoitettu Suikkanen kertoo.

TPS:n sensaatiomestaruus 2010 teki Suikkasesta valmentajataivaan tähden.

”Kun asioita tapahtuu, niitä voi tapahtua todella nopeasti. En esimerkiksi juuri ennen viime joulua voinut tietää, että toimin jo joulupäivänä Augsburgin päävalmentajana. Silloin kyse oli alun perinkin vain loppukauden kattavasta sopimuksesta.”

Suikkasen pitkän valmentajauran hienoimpia kausia on ollut 2017–18, jolloin hänet palkattiin marraskuun lopussa HC Bolzanoon.

Pohjoisitalialainen seura rämpi tuolloin Keski-Euroopan monikansallisen EBEL-liigan viimeisellä sijalla, kunnes alkoi parantaa suoritus- ja tulostasoaan, ylsi niukasti pudotuspeleihin ja voitti lopulta seiskapeliin edenneessä finaalisarjassa itävaltalaisen suurseuran Red Bull Salzburgin.

Upean mestaruuden lisäksi Suikkanen on nauttinut ulkomailla uusista ympäristöistä, sarjoista ja kokemuksista. Hän on ilmoittanut jo aiemmin, ettei halua enää valmentaa Suomessa, jossa hänen muita seurojaan ovat TPS:n ja Pelicansin lisäksi olleet RoKi, Hokki ja Kärpät.

Vuosina 2010–11 Suikkanen valmensi KHL:n Lokomotiv Jaroslavlissa.

Entinen Kärppien suurpelaaja Suikkanen palkattiin pitkällä sopimuksella Kärppiin 2016, mutta hän sai lähteä kotiseurastaan kesken sopimuskautensa keväällä 2017. Sen jälkeen häntä ei ole paljon Suomessa eikä varsinkaan Suomen mediassa nähty.

”Tämä saattaa kuulostaa jonkun korvissa hölmöltä, mutta olen saanut Suomesta haluamani ja jotain saavuttanutkin. Haluaisin edelleen nähdä ja kokea uusia mielenkiintoisia paikkoja. Maalla tai sarjalla ei ole suurta merkitystä.”

Suikkanen ei luo enää tietoisesti uraa, mutta valmentaminen kiinnostaa yhä. Hänen perheensä asuu Turussa ja on vieraillut valmentajan eurooppalaisissa työympäristöissä noin kerran kuussa.

Kuusi viime talvea kolmessa eri maassa ovat jo tarjonneet paljon, mutta esimerkiksi Bolzanon miellyttävä lähiseutu voisi tulla kyseeseen vielä uudestaan.

”Vaikka miljöö olisi kuinka upea, valmentajan tulevaisuus riippuu aina myös seurajohtajien päätöksistä. Kun ikää tulee koko ajan lisää, sekin vaihtoehto on olemassa, että jään pikkuhiljaa eläkkeelle nautiskelemaan elämästä”, Suikkanen sanoo.

Lue lisää: Todellisuus lävähti suomalaisten silmille – Jukka Jalonen ja Leijonatkaan eivät pelasta

Lue lisää: Alle 18-vuotiaat pojat ja tytöt pelaavat MM-kiekkoa pää­kaupunki­seudulla 2024 ja 2025

Lue lisää: Viimeisen maaottelunsa pelannut Marko Anttila herkistyi: ”Kyyneleethän siinä tulivat silmiin”

Lue lisää: ”Pilkkaa” – Käärijä soi, kun latvialaiset juhlivat mehukasta voittoa Ruotsin lähetystön edessä

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat