Näin tehdään kymmenien miljoonien eurojen kaupat

Kun Valmetin Mika Ollikainen löytää itsensä aamuyöllä karaokebaarista aasialaisen asiakkaan kanssa, hän tietää onnistuneensa. Ollikainen on myynyt paperikoneita maailmalle yli 20 vuotta ja kertoo nyt, miten isot kaupat syntyvät.

Mika Ollikainen odottaa pääsevänsä taas maailmalle myyntireissuille, sillä uusia asiakkaita ei etäyhteyksillä pysty hankkimaan. Kuvassa Rautpohjan tehtaalla sijaitseva koekone, joilla tehdään myös asiakkaiden koeajoja sopivimman teknisen ratkaisun löytämiseksi heille sekä testataan yhtiön uusia teknologioita.

7.8.2021 2:00 | Päivitetty 7.8.2021 17:52

Siinä hetkessä on edelleen hohtonsa: Pöydällä on nivaska paperia. Ostaja ja myyjät ruuvaavat kynänsä auki ja ryhtyvät rustaamaan nimiään papereihin.

Sitten paiskataan kättä, ja lopuksi nautitaan vielä ehkä vähän juhlavampi illallinen.

Aina se tuntuu yhtä hyvältä, sanoo Mika Ollikainen, joka on kokenut tilanteen kymmeniä kertoja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita